tiistaina 27. tammikuuta 2009

Steamboat-ravintolassa

Kämppikseni Hongin opastamana päädyimme Ainon kanssa paikalliseen steamboat-ravintolaan syömään. Kyseessä ei kuitenkaan ole höyrylaivassa toimiva ravintola, vaan jotain aivan muuta.


Steamboat-ravintolassa jokaisessa pöydässä on astia, jossa kiehuu yhtä tai useampaa eri lientä. Pöydässä istuvat henkilöt käyvät noutamassa "buffetista" haluamiaan raaka-aineita, joita sitten kokataan koko illan ajan.



Ruoka-aineita laitetaan oman fiiliksen mukaan yhteiseen kiehuvaan astiaan, ja samalla rennolla meiningillä sieltä ongitaan sellaisia herkkuja, jotka näyttävät riittävän kypsiltä. Mahdottoman hauskaa touhua, ja samalla pääsi kokeilemaan useita uusia makuja. Alla kuva täynnä olevasta steamboatista:


Illanvietto Steamboat-ravintolassa on ennen kaikkea sosiaalista touhua, ihmisten kanssa on mukavaa jutella samalla kun odottelee että se juuri kiehumaan laitettu katkarapu tai pala tofua kypsyy.


Loppuun vielä mainittakoon että löysin metkan paidan Chinatownista (maksoi huikeat 3 SGD):


Singapore - A Fine City, ehkä pidän tätä sitten Suomessa :)

tiistaina 20. tammikuuta 2009

Kiinalaisen uudenvuoden juhlintaa ja metkoja ihmisiä

Päätimme seinänaapurini Alexin kanssa osallistua paikalliseen kiinalaista vuodenvaihdetta juhlistavaan tilaisuuteen nimeltä Lunar New Year Reunion Dinner. Illasta tulikin varsin mielenkiintoinen, sillä kiinalaisiin perinteisiin perustuvan ohjelman, kuten lohikäärmetanssin ja ruokaseremonioiden lisäksi tapasimme juhlassa metkoja persoonia. Juhlassa myös arvottiin osallistujien kesken melkoinen määrä kaikenlaista tavaraa, iPodeista erilaisiin lahjakortteihin ja kodinkoneisiin. Toki kohdalleni osui ns. tyhjä arpa.

Eräs Kiinasta kotoisin oleva opiskelijaheppu oli vahvasti siinä uskossa, että Suomi (kuten Ruotsikin) on kommunistinen maa, ja että Kiinan nykyinen taloudellinen asema on vain ja ainoastaan Karl Marxin ansiota. Juttelimme myös muuan kunniavieraan kanssa, joka ilmeisesti edusti NTU:n hallinnollista henkilökuntaa. Kyseinen henkilö tiedusteli, että mistä olemme kotoisin ja hetken rupateltuamme hän totesi keskustelun lopuksi, että Kekkonen oli kova jätkä :)

Mainittakoon vielä, että seuraavan kerran kun paikallisen kansainvälisyystoimiston edustaja tulee kysymään apua jossakin asiassa, niin kannattaa suorittaa muutama tarkentava kysymys ennen kuin lupautuu auttamaan. Meidän kohdallamme auttavaisuus nimittäin johti siihen, että päädyimme laulamaan lavalle reilun 300:n hengen yleisön eteen kiinaksi laulun kertosäettä. Allekirjoittaneen kiinan kielen taito rajoittuu lähinnä lausahdukseen "ni hao", joka tarkoittaa vapaasti käännettynä "moi" tai "hei". Luullakseni selvisimme laulutehtävästä kuitenkin ihan kunnialla, ja hauskaahan se lopulta oli! Nyt vain yritän saada tuon tarttuvan kertosäkeen pois päästäni, jotta pääsisin unten maille.

tiistaina 13. tammikuuta 2009

Think on your feet

Tänään alkoi viides valitsemistani kursseista, Technical Communication. Kurssi keskittyy nimensä mukaisesti pääasiassa tekniseen kirjoittamiseen, raporttien laatimiseen ja esitelmien pitämiseen. Kurssisisältöä selatessani en ollut aivan varma että pidänkö kyseisen kurssin, mutta päätin kuitenkin mennä ensimmäiselle luennolle. Täytyy todeta että kurssi osoittautuikin hauskimmaksi kurssiksi tähän mennessä, ja jälleen kerran juuri erinomaisen luennoitsijan ansiosta.

Kurssin luennoitsijana on selkeää englantia puhuva ja humoristisen spontaani nainen, joka myös kannusti opiskelijoitaan olemaan ulospäin suuntautuneita ja harrastamaan ns. out-of-the-box-ajattelua. Saatoin hieman erottua joukosta, sillä kaikki muut olivat paikallisia ja olin vielä lisäksi ainoa Computer Engineering-opiskelija. Muut olivat kemian tai biotekniikan opiskelijoita. Päädyinpä fiksaamaan luennoitsijan läppärinkin, joka ei aluksi suostunut toimimaan videotykin kanssa.

Jään rikkomiseksi vajaan 20 hengen luokka jaettiin pariryhmiin, jonka jälkeen omaa paria piti haastatella muutama minuutti. Parilta piti myös kysyä jokin normaalista poikkeava kysymys, joten tiedustelin, että miltä hänestä tuntuisi jos hän luokan ovesta ulos kävellessään päätyisikin yhtäkkiä Lappiin 30 asteen pakkaseen ja lumikinosten keskelle. Parini Huat totesi että hän todennäköisesti pitäisi kylmästä ja lähtisi hiihtämään. Eipä +30 Celsius-asteesta siirtyminen -30 asteeseen varmasti olisikaan haaste eikä mikään ;)

Luennoitsijan motto jäi jostain syystä mieleen: "Think on your feet".

sunnuntaina 11. tammikuuta 2009

Elämää NTU:n maailmassa

Blogin päivittämisessä on ollut pieni breikki, sillä edellinen viikko oli jokseenkin täynnä ohjelmaa. Koulu on lähtenyt jo täydellä vauhdilla käyntiin ja nyt toisen kouluviikon alkaessa fiilis on mitä mainioin. Luento- ja harjoitustilatkin löytyvät nyt hieman näppärämmin kuin ekalla viikolla, valtavassa kampuksessa nimittäin riittäisi hyvällekin suunnistajalle haastetta.


Opiskelu NTU:lla seuraa monessa mielessä samanlaista kaavaa kuin TTY:llä. Monissa valitsemissani kursseissa opetuskokonaisuus muodostuu luennoista, harjoituksista ja labratöistä. Tunnit alkavat aina puolelta ja yleensä kolmen vartin jälkeen on pieni tauko. Ennakkoon olin lukenut vanhoista vaihtoraporteista, että luentosaleissa on kylmä. Tämä pitää kyllä paikkansa, muutamat labratiloista ovat jopa ihan varsinaisia jääkaappeja, joten pitkähihainen paita on täällä koulupuuhissa suositeltava varuste.

Luennoitsijoita on TTY:n tapaan monenlaisia. Esimerkkinä hyvästä luennoitsijasta mainittakoon Net Centric Computing-kurssin luennoitsija, joka selittää asioita hyvin seikkaperäisesti ja kuitenkin sillä tavalla, että opiskelijan mielenkiinto aiheeseen säilyy. Harjoituksissa taas pääsee oppimisen kannalta tehokkaaseen vuorovaikutukseen kyseisen kurssin luennoitsijan kanssa, kun vastauksia kysymyksiin pohditaan erilaisten näkökulmien kautta.

Alla olevassa kuvassa paikallinen versio TTY:n Tietotalosta. SCE:n (School of Computer Engineering) alaisuudessa on reilu 2000 opiskelijaa (mukaan lukien jatko-opiskelijat).


Luentojen ja muun ohjelman ohella on onneksi ollut sen verran aikaa, että Nikonin kanssa on ehtinyt pitämään hauskaa kampuksellakin.

Majailen tosiaan kampuksella näppärän kokoisessa n. 15 neliön kämpässä, joka jaetaan toisen asukkaan kanssa. NTU:n vaihtariportaalissa sai esittää toiveen kämppiksen suhteen (vaihtari vai paikallinen). Toivoin paikallista opiskelijaa ja sellaisen myös sain. Kämppikseni Hong on paljasjalkainen singaporelainen, jonka sukujuuret ovat Kiinassa. Kaikin puolin hauska ja rento tyyppi, jonka kanssa riittää jutunjuurta vaikka mistä aiheesta.

Tässä hieman kuvia Hall 13:sta.





Muutama kuva itse kämpästä (huomaa kattoon asennettu ilmastointilaite). Allekirjoittanut majailee sinisen peiton puolella.




Kampuksella on tarjolla hyvin kattavasti erilaista ruokaa, kuten Singaporessa on tapana. Paikallisethan ovat ruoan suhteen suorastaan intohimoisia. Ruokapaikkoja on paljon, päivisin ruokaa tarjoilee peräti 15 mestaa ja näiden lisäksi kahviloita on useita. Ruokapaikat ovat pääasiassa food court-tyyppisiä, eli niissä on useita pienempiä kojuja ja siten huima valikoima. Löytyypä täältä myös McDonalds ja Subway, siltä varalta että tulee ikävä vähemmän terveellistä ruokaa. Mäkkäristä ilmeisesti voi äärimmäisen laiskuuden iskiessä tilata evästä suoraan kotiovelle, 24h palveluna toki.

maanantaina 5. tammikuuta 2009

Ensimmäisen koulupäivän fiiliksiä

Tänään aamusti oli kunnon fuksifiilis, kun pörräsin pitkin kampusta eksyneen näköisenä ennen ensimmäisen luentoni alkamista. Hetki meni, että löysin oikean luentosalin, ja olinkin lopulta näppärästi perillä minuutti ennen luennon alkamista. Täälläpäin ei valitettavasti tunneta TTY:n akateemista varttia ;) NTU-urani alkoi kurssilla Net Centric Computing, joka nimensä mukaisesti käsittelee pääasiassa tietoverkkoja hyödyntäviä sovelluksia. Ensimmäisen luennon perusteella vaikuttaisi hyvältä kurssilta, työmäärästä tosin en vielä osaa sanoa. Luennoitsija muuten puhui kiitettävän selvää englantia.

Aamun luennon jälkeen nälkääkin oli kertynyt sen verran että oli aika etsiä paikallista aamupalaa. Hall 13:n yhteydessä on näppärästi Canteen 13, josta saa sekä lounasta, että aamupalaa. Päädyin valmiiseen aamupalasettiin, joka sisälsi kolme Kaya-hillolla täytettyä paahtoleipää, kaksi puolikeitettyä kananmunaa ja teekupillisen. Maistuvaa ja edullista, köyhdyin kyseisestä riemusta huimat 1,5 SGD.

Päivän toinen luento kuului kurssiin Enterprise Network Design, sisältönä siis suurehkojen verkkojen suunnitteluteoriaa ja käytännön harjoituksia. Kurssi tosin alkoi aivan perusteista, luennoitsija väänsi opiskelijoille ratakiskosta mm. mitä tarkoittavat client-server-periaate ja mitä tekevät sellaiset protokollat kuin TCP ja UDP. Onneksi luentokalvojen perusteella sisältö näyttäisi muodostuvan jokseenkin nopealla tahdilla haastavammaksi.

Huomenissa jälleen uudet kujeet parin uuden alkavan kurssin muodossa!

lauantaina 3. tammikuuta 2009

NTU:n majoitus ja orientaatiopäivä sekä muita kuulumisia

Kävimme Ainon kanssa tekemässä perjantaina toisen kierroksen Nanyangiin, ja tällä kertaa päivä alkoi kämpän lunastamisella. NTU:n kampuksella on peräti 16 opiskelija-asuntorakennusta, ja vaihtariportaalin mukaan allekirjoittaneelle oli varattu kämppä rakennuksesta nro 13, tutummin Hall 13:sta. Tiedossa oli että asumismuotona on huone, joka jaetaan toisen opiskelijan kanssa. Vuokra on kampuksella edullinen, sillä kämppä maksaa kuukaudessa 160 SGD eli n. 80 euroa.

Avainten lunastus ja muutenkin koko check-in sujui näppärästi, ja pienen etsimisen jälkeen kämppäkin löytyi. Kämppistä en vielä tavannut, mutta asunto itsessään oli kivan oloinen ja jopa hieman isompi kuin odotin. Kuvassa tutustun paikalliseen opiskelijamurkinaan, tällä kertaa kiinalaista ruokaa Sichuanin alueelta.


NTU järjesti aloittaville vaihto-opiskelijoilleen orientaatiotilaisuuden, jossa saimme tuhdin paketin informaatiota yliopistoon liittyen ja samalla oli toki mahdollisuus tavata muiden maiden vaihtareita. Oli yllättävää huomata että reilu kolmannes vaihtareista oli Pohjois-Amerikasta, vastaavasti eurooppalaisten vaihto-opiskelijoiden määrä oli melko pieni. Tapasin myös sattumalta seinänaapurini, joka sattui olemaan saksalainen vaihto-opiskelija Alex. Alex leikkimielisesti arvuutteli, että mahtaakohan hän kohdata epäonnea Singaporen reissullaan, sillä Alexin kämpän numero on 1313 rakennuksessa numero 13. Good luck Alex!

Perjantaina vaihdoimme Ainon kanssa hostellia G4 Stationin ollessa täynnä, ja päädyimme Empire Hostel-nimiseen mestaan Little Indiassa. Hostelli näytti ulkoapäin jokseenkin hurjalta, mutta sisältä paikka oli erittäin siisti. Huone tosin on melko pieni, lattiapinta-alan ollessa n. 6 neliömetriä. Onneksi ilmastointilaite ja hyvät IKEA-sängyt pitävät asukkaat tyytyväisinä :) Hostellin löytämisen jälkeen mielessä oli jälleen ruoka ja päädyimmekin intialaiseen kasvisravintolaan nimeltä Raj Restaurant. Kasviskebab ja raejuustopalat kermaisessa hernekastikkeessa olivat maistuvia.

Lauantaina ohjelmassa oli pankkitilin avaaminen. Olimme päätyneet siihen että edullisin tapa siirtää rahaa Suomesta Singaporeen on nimenomaan tilin avaaminen paikallisessa pankissa, sillä esimerkiksi Visallahan rahaa toki voi nostaa automaateista, mutta jokainen siirto maksaa 2e + 2,5% siirtosummasta. Sen sijaan tilisiirto Suomesta Singaporeen maksaa 6e per siirto, eikä muita kuluja tule.

Pankkitilin avaamisen jälkeen päädyimme leffailemaan paikallisessa Finnkinossa, eli Golden Villagessa. Elokuvana oli osuvasti Australia, jonne olemmekin jokusen kuukauden päästä eksymässä. Mainittakoon että kyseisen elokuvan miespääosan esittäjä Hugh Jackman aiheutti vieressämme istuneissa kiinalaisissa naisissa pariinkin otteeseen syvän ihailevia huokauksia :)

torstaina 1. tammikuuta 2009

Vuodenvaihde mallia Singapore

Aamupäivän ohjelmaan kuului pyörimistä Singaporen ehkä tunnetuimmassa turistirysässä eli Orchard Roadilla. Liikkeitä oli laidasta laitaan ja esimerkiksi elektroniikan hinnoissa tuntui olevan ilmaa enemmän kuin kuumailmapalloissa yleensä. Orchard Roadin varrella tuli myös vastaan joitakin luksushotelleja, esimerkiksi Marriott Hotel, jonka pihassa olivat tyynesti parkissa mm. Lamborghini Gallardo ja Audi R8.


Orchard Roadin hulinasta selvittyämme suuntasimme ensimmäisen kerran Chinatowniin. Omalla tavallaan jännää kokea kulttuuritaustan selkeä vaihtuminen kun astuu Chinatownin (ja Little Indian) kaltaiselle alueelle. Chinatown jäi mieleen myös tähän mennestä parhaasta ruoasta, päädyimme syömään yhteen paikallisista hawker centreistä annosta nimeltä Fried Fish Dong Yam. Kyseessä oli siis chilillä maustettu friteeratulla fisulla varustettu nuudelikeitto. Herkullista, joskin aika mausteista!



Miljoonakaupungissa on aika metkaa viettää vuodenvaihdetta, pelkästään hillittömän suuri ihmismäärä luo jo omanlaisensa tunnelman. Kävimme puolenyön aikoihin katsomassa Marina Bayn ilotulitusta, ja paikallisen Aamulehden vastineen Straits Timesin mukaan ilotulitusta oli seuraamassa pelkästään ranta-alueella peräti 250 000 ihmistä. Virkavalta oli näkyvästi esillä ja kaikki kulkuväylät oli aidattu samaan tapaan kuin yleensä festivaaleilla. Singaporen uudenvuoden ilotulitus oli ihan hieno, mutta mainittakoon että Porin 450v juhlien kunniaksi järjestetty ilotulitus oli kyllä näyttävämpi ;)



Iloista uutta vuotta kaikille tutuille siellä pohjoisessa!