Ikimuistoinen Kambodza

Täytyy tunnustaa, että en osannut vielä puoli vuotta sitten arvata päätyväni Kambodzaan. Maasta tiesin aikaisemmin lähinnä vain sen, että se luokitellaan kehitysmaaksi ja että Angelina Jolie on adoptoinut maasta itselleen muksun.

Varoitan tässä välissä melko pitkästä blogikirjoituksesta ja jossain määrin hurjasta määrästä kuvia. Mainittakoon myös että osa kuvista ei välttämättä sovellu aivan perheen pienimmille.

Ajatus matkasta Kambodzaan syntyi seinänaapurini Alexin kanssa käydyn keskustelun myötä. Tuolloin esille tulivat Kambodzan kuuluisat temppelit ja kansakunnan synkkä lähihistoria. Ainolta saamaani keltaista raamattua eli Lonely Planetin Kaakkois-Aasian reissaajille suunnattua matkaopaskirjaa selattuani kiinnostus maata kohtaan kasvoi huomattavasti. Amatöörivalokuvaajalle tuollaiset alueet ovat kuin punainen vaate härälle.

Kambodza on Ranskan entinen siirtomaavalta ja itsenäistyttyään 1960-luvulla se oli kukoistava kansakunta, eikä kukaan osannut arvata mitä seuraavalla vuosikymmenellä tapahtuisi. Vuonna 1975 maan johtoon nousi nimittäin Pol Pot -niminen henkilö, jonka takia arviolta kaksi miljoonaa kambodzalaista menetti henkensä. Pol Potilla oli ajatus agraaliyhteiskunnan muodostamisesta, joka johti kaupunkien massaevakuointeihin, sivistyneistön kiduttamiseen ja tappamiseen sekä laaja-alaiseen kansanmurhaan. Kannattaa lukea Wikipedian artikkeli aiheesta.

Nykypäivän Kambodza lyhyesti: asukkaita 14 miljoonaa, väestöstä noin 95% on buddhalaisia ja kambodzalaisista käytetään myös nimitystä khmeri. Temppeleitä Kambodzasta löytyy yli 1000 kappaletta, psykiatreja sen sijaan Lonely Planetin mukaan vain 20 kappaletta.

Sopivan ajankohdan löytäminen reissulle osoittautui aluksi hieman haastavaksi. Päädyimme lopulta suunnitelmaan, jossa Aino ja minä lähtisimme reissuun jo tiistaina, ja seinänaapurini Alex liittyisi retkikuntaamme torstaina. Reitiksi valitsimme Singapore - Siem Reap - Phnom Penh - Kuala Lumpur - Singapore.

Odotettu lähtöpäivä koitti lopulta. Tiesimme Ainon kanssa, että Kambodza olisi varmasti erilainen aikaisemmin kokemiimme Kaakkois-Aasian maihin verrattuna, ja tämä loi osaltaan pientä lisäjännitystä. Lento lähti kuudelta aamulla, joten yöunet ennen reissua jäivät muutamaan tuntiin.

Singaporen Changi-lentokentällä oli aamuyöllä mukavan rauhallista eikä lentokenttämuodollisuuksien kanssa juuri aikaa mennyt. Olimme todenneet Thaimaan Phuketin lentokentän olleen ylivoimaisesti huonoin lentokenttä, jossa olemme käyneet ja arvuuttelimme että millainen lentokenttä meitä olisi vastassa Kambodzassa Siem Reapin temppelikaupungissa. Kevyet ennakkoluulot osoittautuivat kuitenkin turhiksi, sillä Siem Reapin kenttä oli moderni, ja palvelu oli nopeaa ja mutkatonta.

Lentokoneemme Siem Reapin lentokentällä.

Siem Reapin lentokenttää.

Olimme etukäteen varanneet suosimamme Hostelworld-palvelun kautta majapaikan Siem Reapista, ja hostellin hintaan sisältyi ilmainen kyyti lentokentältä hostellille. Emme aivan tienneet mitä odottaa, kyydin tilattuamme hostelli oli lähettänyt sähköpostilla viestin että lentokentällä meitä odottaisi kuljettaja nimilapun kera. Näinhän kävikin, ja hetkeä myöhemmin olimmekin jo Samath-nimisen kuskin tuktukin kyydissä. Tuktuk Kambodzan tyyliin tarkoittaa moottoripyörää ja siihen kiinnitettävää kärryä.

Tyypillinen tuktuk.

Tässä vaiheessa täytyy todeta että Siem Reapin hostellimme, Babel Siem Reap Guesthouse, oli vaatimattomasti paras hostelli, jossa olemme ikinä käyneet. Palvelu oli äärimmäisen ystävällistä, ja huone oli tilava ja viihtyisä. Ja maksoikin vain 10 USD per nenä per yö.

Hostellin julkisivu.

Hostellihuone.

Tyytyväisinä hostelliimme päädyimme suunnittelemaan temppelialueeseen tutustumista. Kambodzassa näytti olevan käytäntönä, että hostelli järjestää ilmaisen kyydin lentokentältä tai bussiasemalta hostellille, ja kyydistä vastannut tuktuk-kuski saa siten "yksinoikeuden" kierrättää noutamiaan turisteja nähtävyyksiin. Tuktuk-kuskimme Samath oli meitä lentokentältä noutaessaan ajanut rauhallisesti ja vaikutti kaikin puolin mukavalta tyypiltä, joten päädyimme hyödyntämään hänen kyytipalveluitaan koko Siem Riep -reissun ajan.

Kävimme juttelemassa hostellin henkilökunnan kanssa ja he suosittelijat meille erilaisia reittejä temppeleitä varten. Olimme etukäteen sopineet Alexin kanssa, että säästämme näyttävimmät temppelit hänen saapumiseensa saakka, joten valitsimme alkuun hieman pienempiä temppeleitä. Kuulimme myös mahdollisuudesta mennä katsomaan auringonlaskua Bakheng-vuoren päällä sijaitsevalle temppelille, ja pitihän se käydä kurkkaamassa.

Aamupäivä meni näppärästi Siem Reapin katuja kierrellessä. Olimme bonganneet Lonely Planetin Kambodza-kirjasta paikallisen herkun nimeltään amok, joka oli käytännössä kalaa ja kasviksia curry- ja kookosmaitokastikkeessa. Amokia tarjoava ravintola löytyikin varsin nopeasti. Kaakkois-Aasian maat ovat muovanneet Ainosta ja minusta jonkinasteisia herkkusuita ja uusien paikallisten makujen kokeilemisesta on melkeinpä tullut harrastus. Amok oli tässä mielessä napakymppi :)

Aino & amok-annokset.

Samathin tuktukin kyydissä.

Ensimmäiset kuvat temppeleiltä.

Temppeleillä pääsi kiipeilemään.

Olimme Ainon kanssa lähes kahdestaan seuraamassa auringonlaskua.

Aurinko laskeutumassa.

Temppeli auringonlaskun jälkeen, jengiä kiipeää jyrkkiä portaita alas.

Auringonlasku temppelin päältä katsottuna oli kiva kokemus, joskin älytön väenpaljous ei ollut niinkään mukava asia. Tie Bakheng-mäen päälle oli paikoitellen melkoista kinttupolkua ja ympäriltä löytyi runsain määrin koheltavia turisteja (myös niitä iki-ihania brittituristeja).

Seuraavana aamuna päätimme etsiä aamupalapaikan hostellin ulkopuolelta, sillä lähistöllä oli runsaasti ruokapaikkoja. Kambodza oli vuoteen 1965 Ranskan siirtomaavalta ja paikallisten ruokapaikkojen tarjonnassa löytyi vieläkin ranskalaisten perintöä, muun muassa patonkien muodossa. Aamupalaksi söimme täytettyä munakasta, patonkia ja jogurttia teen kera. Edullista ja maistuvaa!

Aino ja ranskalais-kambodzalainen aamupala.

Aamupalan jälkeen lähdimme ensimmäiselle pidemmälle temppelikierrokselle. Kolmen päivän lippu temppeleille kustansi 40 USA:n dollaria. Tässä vaiheessa mainittakoon, että Kambodzassa käytettiin pääasiassa jenkkidollareita, ja dollaria pienemmät vaihtorahat maksettiin rieleissä (1 USD = 4100 Riel). Yllättävää kyllä, temppeleiden lippumyyntiä pyöritti yksityinen kaupallinen yhtiö Kambodzan valtion sijaan.

Näkymiä Siem Reapin kehittyneemmästä puolesta.

Ensimmäisenä kohteenamme oli pienehkö Prasat Kravanin temppeli, joka oli rakennettu arviolta 900-luvun aikoihin.

Prasat Kravan.

Symmetriaa.

Kyseessä oli hindu-temppeli.

Seuraavana vuorossa oli temppeli nimeltään Pre Rup. Samath toimi kuskin toimenkuvan lisäksi pätevänä oppaana ja hän kertoi aina uudelle temppelille saapuessamme että milloin se on rakennettu ja mikä missäkin temppelissä oli erikoista. Pre Rupin tapauksessa oli mielenkiintoista kuulla että sitä oli tiettävästi aikoinaan käytetty krematoriona. Melkoisen kokoinen krematorio kyllä.

Pre Rup.

Näkymä Pre Rupin päältä.

Yours truly.

Angkorin temppelialueen temppelit olivat keskimäärin hyvin vanhoja ja ajan kuluessa luonnollisesti kivirakennelmat tuppaavat hieman rappeutua ja sortua. Alla muutamia esimerkkejä temppeleitä suojaavista tukirakenteista.

Tukevalta näyttää.

Muurit pysyivät pystyssä.

Seuraavana kierroksellamme oli vuorossa East Mebon -niminen temppeli. Samath kertoi kyseisen temppelin erikoisuudeksi muun muassa norsupatsaat, jotka olivat alkuperäiset.

East Mebon.

Jäänteitä.

Norsu tuhannen vuoden takaa.

Modernimpaa kivitaidetta.

Kambodzassa oli vuosien saatossa vaihtunut uskonto buddhalaisuuen ja hinduismin välillä, mitä kulloinkin vallassa ollut kuningas nyt sattui suosimaan. Hinduilla oli tapana vallassa ollessaan hävittää kaikki buddhien kuvat buddhalaistemppeleistä, alla olevan kuvan tapaisia esimerkkejä oli näkyvillä hurjasti.

Buddhan siluetti näkyvissä.

Romahtanut osuus Ta Som -temppelistä.

Näin käy kun puutarhuri laiskottelee puolen vuosituhatta.

Muksuja, joilta ostimme kortteja ja joille annoimme kaupanpäällisiksi tikkarit.

Matka jatkui tuktukin kyydissä ja seuraavana kohteena meillä oli temppeli nimeltään Neak Pean. Temppelin erikoisuus oli suuri vesiallas, jota ympäröi neljä pienempää allasta. Luonnollisesti kuivan kauden aikana vettä oli hieman niukasti.

Neak Pean -temppelin pääallas.

Olevarovainen!

Suhtauduimme aina temppeleihin asiaankuuluvalla vakavuudella.

Bongasimme myös paikallisia otuksia.

Mökki.

Päivän viimeisenä temppelinä suuntasimme Preah Khan -nimiselle temppelille. Temppeli oli osittain kasvillisuuden valtaama, oli jännää nähdä miten oudoissa paikoissa puutkin voivat kasvaa.

Preah Khan.

Massiivinen puu oli tehnyt selvää jälkeä temppelistä.

Puu oli käynyt tämänkin tornin kimppuun.

Päivän seikkailun jälkeen olimme saaneet aikaiseksi melkoisen ruokahalun, ja päädyimmekin lopulta syömään läheiseen ravintolaan, joka tarjosi khmer-ruokaa.

Ananaskanaa ja parasta maistamaamme hedelmämehua.

Seuraavana aamuna seinänaapurini Alex liittyi seuraamme. Alex saapui yhtä aikaisella lennolla, kuin me Ainon kanssa pari päivää aikaisemmin. Tämä ei miestä haitannut vaan lähdimme heti aamutuimaan koluamaan lisää temppeleitä.

Aino ja minä tuktukin kyydissä

Päivän ensimmäisenä temppelinä vuorossa oli Angkor Thomin suurehko temppelialue. Angkor Thom oli Angkor-imperiumin viimeinen pääkaupunki, ja kuten monet suurimmista alueen temppeleistä, senkin oli rakennuttanut henkilö nimeltä Jayavarman VII.

Vastaanottokomitean edustaja.

Angkor Thomin edustalla oli vekkuleita otuksia.

Angkor Thomissa sijaitsi keskeisellä paikalla alueen päätemppeli nimeltä Bayon. Erikoista kyseisessä temppelissä oli massiivisen koon lisäksi temppelin rakennuttajan Jayavarman VII:n kasvoja kuvastavat massiiviset koristukset, joita oli peräti 216 kappaletta. Aika nöyrää.

Bayon-temppeli.

Jayavarman VII oli vahvasti näkyvillä Bayonissa.

Onneksi osa portaista oli hieman modernisoitu.

Aino ja Bayonin kasvot.

Mielenkiintoinen purkkaviritys sortumien havaitsemiksi.

Aino ja Alex Lonely Planet -oppaan kimpussa.

Buddhan kuvat oli hävitetty.

Päivän seuraava temppeli oli Baphuon, jota muuan ranskalainen ryhmä oli paraikaa restauroimassa. Outo yksityiskohta Baphuonin kohdalla oli temppelin taakse rakennettu jättikokoinen nukkuva buddha.

Baphuon.

Pitkään unessa ollut, ja monesti sortunut buddha.

Baphuonin vieressä sijaitsi toinen temppeli, Phimeanakas. Tämän temppelin kohdalla pääsi taas hieman kiipeämään, kuten allaolevista kuvista näkyy.

Phimeanakas.

Temppelin toisella puolella oli kunnon portaat, kiivettävää riitti.

Paikka, jossa Jayavarman VII tervehti alamaisiaan n. vuosituhat sitten.

Riittävästi tilaa alamaisille.

Ymmärrettävästi paahtavassa kuumuudessa kierrellessä jano yllätti vähän väliä, ja päätimmekin nauttia hieman paikallisempaa juotavaa. Mainittakoon että kookokset Kambodzassa olivat paljon kookkaampia kuin Singaporessa saatavilla olevat, ja myös sisältö maistui hurjasti paremmalta. Täytyy myös todeta, että paikallisten tapa korkata kookokset näytti aina yhtä hurjalta, työkaluna oli nimittäin vain kookas viidakkoveitsi. Allekirjoittaneelta todennäköisesti vähenisi sormet hyvin nopeasti jos pitäisi vastaavalla tavalla korkata kookospähkinä.

Jookos kookos.

Kookosmaitoa juodessamme tutustuimme pieneen Thommanon-temppeliin.

Thommanonin vieressä oli toinen hindutemppeli, nimeltään Chau Say. Chau Sayn kunnostaminen oli vielä kesken, kuten kuvista voinee päätellä. Laastin ja vanhan kiven yhdistelmä oli vähintäänkin erikoisen näköinen.

Chau Say.

Kunnostettuja yksityiskohtia.

Thommanonin ja Chau Sayn pikkutemppeleiden jälkeen vuorossa oli massiivinen Ta Keo, jota rakennettiin peräti kolmen eri kuninkaan aikana ja tästäkin huolimatta se ilmeisesti ei koskaan täysin valmistunut. Kävimme Alexin kanssa kokeilemassa Ta Keon jyrkimpiä portaita, ja noita portaita kiipeillessä sai olla jopa hieman varovainen.

Ta Keo.

Ta Keon ympärillä oli jykevä muuri.

Jyrkät portaat.

Jyrkemmät portaat.

Näkymä Ta Keon päältä.

Päivä oli jo pitkällä, mutta päivän kohokohtana odotti vielä, Lonely Planetia lainatakseni: "the mother of all temples", eli tietysti Angkor Wat, joka on maailman suurin uskonnollinen rakennelma. Angkor Wat on rakennettu 1100-luvun alussa ja se näkyy muun muassa Kambodzan virallisessa lipussa. Angkor Watia ympäröi 190 metriä pitkä vallihauta ja temppeli itsessään on 1,3km x 1,5km kokoisen muurin sisällä. Tämän lisäksi korkeimpien tornien huiput nousevat n. 65 metrin korkeuteen.

Huimat speksit, vaan millainen kokemus Angkor Wat sitten oli? Ymmärrettävästi se oli ylivoimaisesti suosituin temppeli turistien joukossa, joten tämä tarkoitti myös huomattavaa ihmismassaa. Ihmisryntäys luonnollisesti aina vähentää kokemuksen nautintoa, mutta olihan Angkor Wat silti vaikuttava paikka.

Tuktuk-kuskimme Samath, taustalla Angkor Watin sisäänkäynti.

Angkor Watin 190m leveä vallihauta.

Sisäänkäynti.

Angkor Watin päärakennukseen johtava käytävä.

Angkor Wat.

Lammen vastakkaisella puolella oli suosittu kuvauspaikka.

Angkor Wat on tunnettu koristeellisista kaiverruksista, joita on temppelikompleksissa noin 2000 kappaletta.

Holvi täynnä kaiverruksia.

Kaiverrukset olivat todella yksityiskohtaisia.

Päättömiä patsaita.

Sisäpiha ja riittävästi turisteja.

Angkor Watilla oli oma versionsa vahtikoirista.

Sisällä oli toisenlaisia kaiverruksia.

Pääkäytävä.

Angkor Wat ei jättänyt kylmäksi, vaikka massaturistikohde olikin. Samathin suosituksesta päädyimme itseasiassa käymään temppelillä vielä toistamiseen, nimittäin seuraavana aamuna vuorossa oli auringonnousun katsominen Angkor Watissa. Kuuden aikaan aamulla olimme jo temppelillä ottamassa kuvia.

Angkor Wat auringon noustessa.

Kekseliästä kuvaamista.

Aamuisen Angkor Wat -visiitin jälkeen kävimme aamupalalla temppelin lähellä olevassa ravintolassa ja tukevan aamupalan voimin jaksoimmekin jatkaa temppeleihin tutustumista. Tässä vaiheessa olimme nähneet jo hurjan määrän temppeleitä, mutta yllättävän hyvin temppeleitä jaksoi kiertää. Varsinkin kun jäljellä oli vielä mielenkiintoisia paikkoja, kuten esimerkiksi Tomb Raider-elokuvassakin nähty Ta Prohm -temppeli.

Ta Prohm toimi aikoinaan muun muassa luostarina ja ilmeisesti jonkinasteisena yliopistonakin. Ta Prohmin erikoisuus on sen vallanneissa puissa, temppeli nimittäin käytännössä unohdettiin khmer-imperiumin luhistuessa 1400-luvulla ja se löydettiin uudelleen noin 500 vuotta myöhemmin.

Ta Prohmin sisäänkäynti.

Puuta.

Tämä taisi olla se puu Tomb Raiderissa, jos en ihan väärin muista.

Puiden juuret menivät vähän joka paikassa.

EU-direktiivien mukainen tukirakennelma.

Iso mies ja pienet juuret.

Ta Phromin jälkeen vuorossa oli hieman kauempana sijaitseva Banteay Srei. Temppeli sijaitsi 37 kilometria Siem Reapista pohjoiseen, joten saimme istuskella tuktukin kyydissä noin tunnin verran putkeen. Mukava kokemus tuokin, koska pääsimme näkemään seutua Siem Reapin ulkopuolella.

Banteay Srein erikoisuutena oli sen rakennusaineena käytetty punertava kivi ja yksityiskohtaiset kaiverrukset.

Banteay Srei.

Yksi Banteay Srein torneista.

Yksityiskohtaisia kaiverruksia.

Banteay Srein sisäosa.

Paikallinen tyttö.

Toyota-tuktuk?

Banteay Srei osoittautui yhdeksi suosikkitemppeleistäni. Temppeli oli rauhallisessa paikassa ja se oli punaisen sävynsä ansiosta persoonallisen näköinen verrattuna moniin muihin kokemiimme temppeleihin.

Paluumatkalla pysähdyimme maamiina-museoon, joka kertoi Kambodzan lähihistorian synkkää kieltä. Maamiinat ovat vielä nykyisinkin Kambodzassa suuri uhka, sillä niitä kylvettiin ympäri maata 70-luvulla tajuttomia määriä. Vammautuneita ihmisiä saattoikin Kambodzassa nähdä joka puolella.

Museon sisäänkäynti.

Museon sisäpihalla oli koppi, johon oli kerätty purettuja miinoja ja pommeja.

Pieni alue, jolla saattoi käydä kokeilemassa, että löytääkö kätketyn miinan.

Paikallinen, tolppien päälle tehty asumus.

Yhtenä viimeisistä temppeleistä kävimme tutustumassa Banteay Samreen, joka oli rakennettu samoihin aikoihin Angkor Watin kanssa. Sisäkkäistä temppelirakennusta ympäröivät vallihaudat, joissa tosin tällä hetkellä oli vähän niukasti vettä.

Banteay Samre.

Temppeleiden kivi oli aikojen kuluessa rappeutunut melkoisesti.

Temppeleiltä löytyi hieman outojakin kaiverruksia.

Tässä vaiheessa olimme kolunneet jo huiman määrän temppeleitä läpi. Tuli ehkä jo hieman sellainen olo että nyt on nähty riittävästi temppeleitä, mutta Samathin mukaan vielä yksi oli kurkkaamisen arvoinen. Temppeli nimittäin sijaitsi vuoren päällä, lähellä Tonle Sapin "kelluvaa kaupunkia".

Kyseinen vuoritemppeli oli nimeltään Phnom Krom. Se sijaitsi keskellä valtavaa peltoaluetta, ja tuo peltoalue on itseasiassa ajoittain Tonle Sap-järven pohjaa. Tonle Sap nimittäin laajenee sadekaudella pinta-alaltaan noin kymmenkertaiseksi.

Kylä Phnom Kromin ympärillä.

Portaat Phnom Kromiin ja taustalla Tonle Sap.

Tapasimme Phnom Kromin lähettyvillä paikallisen munkin, joka tuli pyytämään lahjoitusta veljeskunnalle. Ainolla oli sopivasti rielejä jemmassa, joten hän antoi lahjoituksen munkille. Hetken kuluttua muistimme matkaoppaan ohjeen, jossa todettiin että naiset eivät saisi olla munkkien läheisyydessä, eivätkä varsinkaan saisi ojentaa niille mitään. Ilmeisesti tämä munkki ei kuitenkaan ollut kuullut moisesta :)

Leppoisa munkki.

Aino ja uskollinen Lonely Planet -kirjamme.

Phnom Kromin tornit.

Phnom Krom on yksi vanhimmista vierailemistamme temppeleistä, ja tornit olivat ilmeisesti aika hauraassa kunnossa.

Haltiakieltä.

Näkymä asuinrakennuksista, jotka on rakennettu sadekautta ajatellen.

Phnom Krom oli viimeinen temppeli, jossa kävimme Siem Reapissa ollessamme. Neljää päivää temppeleitä koluttuamme olimme ehtineet nähdä vaikka mitä. Buddha-temppeleitä, hindu-temppeleitä, n+1 rihkamamyyjää ja n+1 korttimyyjää, liikaa turisteja, hyvin ja hyvin huonosti restauroituja temppeleitä, paikallisia otuksia, korkeita ja matalia temppeleitä jne.

Viimeisenä iltana Seam Reapissa kävimme tutustumassa paikalliseen yötoriin, ja sielläkin ehdimme vielä kokeilemaan uutta juttua, nimittäin kalahierontaa:

Nam nam, sanoivat fisut kuollutta kudostamme syödessään.

Puolen tunnin kalojen ruokkimisen jälkeen jalat tuntuivat jännän pehmeiltä. Tätä voisi kokeilla joskus uudelleenkin.

Siem Reap jäi mieleeni todella idyllisenä ja lämminhenkisenä paikkana. Kaupungilla uskalsi kulkea melko huolettomasti ja tapaamamme ihmiset olivat aidosti ystävällisiä. Monet tulivat puhumaan englantia kanssamme kuullakseen mistä päin olimme, ja samalle he pääsivät harjoittelemaan omaa englanninkielen taitoaan.

Siem Reapin jälkeen kohteena oli Kambodzan pääkaupunki Phnom Penh. Olimme pari päivää aikaisemmin varanneet paikat paikalliseen uudehkoon minibussiin, sillä tiesimme että edessämme olisi reilun viiden tunnin edestä istumalihasten harjoittelua. Matkaa Siem Reapista Phnom Penhiin oli noin 300 kilometriä.

Majoituspaikkakin oli jo tiedossa, olimme varanneet jo Singaporesta käsin paikan nimeltä Me Mates Place, jota oli palautteissa kehuttu. Kyseinen mesta järjesti noudon paikasta, johon bussi meidät tiputti Phnom Penhissä, joten pääsimme ongelmitta majapaikkaan. Huone oli siisti ja hostelli tuntui olevan keskeisellä paikalla.

Phnom Penh vaikutti heti alkuun hyvin erilaiselta paikalta Siem Reapiin verrattuna, olihan se maan pääkaupunki, jossa asui peräti kaksi miljoonaa ihmistä. Siem Reapin ystävällinen ja lämmin fiilis loisti poissaolollaan. Toisaalta tämä oli ehkä odotettavissakin, ainakin mitä olimme pääkaupungista lukeneet.

Phnom Penh tarjoaa matkailijoille monia mielenkiintoisia vierailukohteita. Kaupungista ja sen lähialueilta löytyy muun muassa kuninkaallinen palatsi, Choeung Ek:n kuolemankentät ja kansanmurhasta kertova Tuol Slengin museo. Nappasimme kuskiksemme aamulla kyydin hostellille tarjonneen tuktuk-kuskin, ja suuntasimme kohti Choeung Ekiä. Kuskin nimi muuten oli Rambo. Kuinka makea nimi voi ihmisellä olla?

Choeunk Ek:n sisäänkäynti.

Punakhmerit käyttivät 70-luvulla vallassa ollessaan niin kutsuttuja kuolemankenttiä (eng. the killing fields) valtionvihollisiksi katsomiensa ihmisten teloittamiseen. Teloitus tapahtui yleensä hyvin väkivaltaisesti jollakin lyömäesineellä, sillä ammuksia säästettiin varsinaiseen sotimiseen. Pelkästään Choeung Ek:n kuolemankentällä henkensä arvioidaan menettäneen noin 17 000 ihmistä.

Uhrien muistoksi Choeung Ekiin on rakennettu stupa, muistokappeli, joka pitää sisällään noin 8000 pääkalloa.

Choeung Ek:n stupa.

Pääkalloja isossa lasivitriinissä.

Yksi monista alueen tapahtumista kertovista kylteistä.

"The most tragic".

Choeung Ek:n alueella sai pientä sisäänpääsyä vastaan kävellä jokseenkin vapaasti. Paikka tuntui kovin rauhalliselta, vaikka samaan aikaan oli myös jotenkin epämiellyttävä olo. Miten joku saattoi tehdä tällaista?

Auki kaivettuja joukkohautoja.

Katso kuvan kyltti.

Täytyy todeta, että Choeung Ek veti aika hiljaiseksi. Choeung Ekin kaltaisia paikkoja oli punakhmerien aikaan valtavia määriä, mutta tämä oli ilmeisesti kaikkein tunnetuin. En vieläkään pysty käsittämään, että miten moiset hirmuteot ovat olleet mahdollisia. Pol Pot oli punakhmerien johdossa, mutta ei yksi henkilö riitä toteuttamaan noin laajamittaista kansanmurhaa.

Mielialan ollessa poikkeuksellisen korkealla, eli jokseenkin pohjalukemissa, päätimme käydä saman päivän aikana kurkkaamassa myös Tuol Slengin kansanmurhasta kertovaa museota. Tuol Sleng tunnettiin myös nimellä S-21 ja kyseessä on siis entinen koulu, joka muutettiin punakhmerien toimesta kuulustelu- ja kidutuslaitokseksi.

Kyltti Tuol Slengin sisäänkäynnillä.

Tuol Slengin sisäpihaa.

Entisiä koulurakennuksia.

Kts. kuva seinällä.

Tuol Slengissä oli monta huonetta täynnä uhrien kuvia.

Koulun liitutaulu.

Rakennus, jossa vankeja säilytettiin.

Sellejä.

Museossa oli esillä erilaisia kidutuskeinoja.

Yksi S-21:n vartijoista kertoo tarinansa.

Jos Choeung Ek tuntui epämiellyttävältä, niin Tuol Sleng tuntui jo suorastaan ahdistavalta. Oli melkein epätodellista seisoa samassa tilassa, jossa vain n. 30 vuotta sitten oli tapahtunut aivan käsittämättömän raakoja asioita. Paikka oli jätetty sellaiseksi, kuin se oli punakhmerien hirmuhallinnon aikaan oli, muistuttamaan lähihistorian tapahtumista.

Choeung Ek:n ja Tuol Slengin koskettavien paikkojen jälkeen kello alkoikin olla jo aika paljon, joten päätimme jättää kuninkaallisessa palatsissa vierailemisen seuraavalle päivälle, joka olisikin Kambodzassa viimeinen. Phnom Penh oli jossain määrin pahamaineinen mesta, joten hostellille päästyämme lähdimme pyydystämään illallista mukanamme käytännössä vain kourallinen dollareita. Löysimme kuitenkin ongelmitta mieluisan ruokapaikan, ja takaisin tullessamme päätimme koukata paikallisesta marketista hieman paikallista Anchor-olutta. Pitihän päivän aikana koetut nähtävyydet jotenkin sulatella.

Läheisessä kuppilassa nautitun aamupalan jälkeen suuntasimme patikoiden kohti kuninkaallista palatsia, joka sijaitsi näppärästi hostellin lähistöllä. Ottaen huomioon miten köyhästi kambodzalaiset keskimäärin elävät, oli aika vekkulia nähdä kuninkaan poskettoman äveriästä elämäntyyliä.




Kävi ilmi että Kambodzassa sijaitsee yksi harvoista, suuntaansa muuttavista joista. Nimittäin Tonle Sap muuttaa suuntaansa kaksi kertaa vuodessa. Allaolevassa kuvassa näkyy etualalla Tonle Sap ja taustalla suurempi Mekong-joki.

Tonle Sap ja Mekong.

Tätä en odottanut näkeväni Kambodzassa: Suomen lippu Tonle Sap -joen varrella.

Kuninkaallisen palatsin jälkeen olikin aika palata hakemaan tavarat hostellista ja pian meitä odottikin taksi valmiina kyyditsemään meidät Phnom Penhin lentokentälle. Phnom Penhin lentokenttä oli mukavan pieni ja kaikin puolin toimiva, pian olimmekin jo lentokoneessa matkalla kohti kotoista Singaporea.

Kambodza onnistui yllättämään koko kolmen hengen retkikuntamme monessakin mielessä. Ihmisten aitous oli jotenkin sellaista, jota en ole aikaisemmin muualla tavannut, enkä varsinkaan Kaakkois-Aasiassa reissatessa. Khmer-ruoka oli herkullisinta murkinaa, jota olen täällä päin maailmaa ollessani maistanut. Toisaalta lähihistorian traagiset tapahtumat ja se miten ne oli tuotu esille, jäävät kyllä mieleeni. En vain jotenkin osannut odottaa että jokin maa koskettaisi tuolla tavalla.

Tästä blogikirjoituksesta meinasi tulla ikuisuusprojekti, lähinnä ottamieni kuvien valtavan määrän takia. Nyt kirjoitus on kuitenkin vihdoin ilmoilla, ja kun olet päässyt tänne asti, niin voit jatkaa Ainon ja Alexin kertomuksiin yhteisestä matkastamme.