Down under, eli siellä alhaalla

Huhtikuussa 2008 varasimme Ainon kanssa Kilroyn kautta nk. RTW-liput (round the world), ja tuolloin päädyimme reittiin Helsinki - Singapore - Australia - Uusi-Seelanti - Fidzi - Yhdysvallat - Helsinki. Lentomme Singaporeen vaihto-opiskeluja varten sisältyi siis jo maailmanympärimatkaan. Aloitimme vihdoin kotimatkan, joka tulee kestämään noin viisi viikkoa. Matkan ensimmäinen pysähdys oli Australia, tarkemmin sen väkirikkain kaupunki Sydney, jossa majailimme viiden yön verran.

Aino soittamassa kyytiä hostellille.

Saavuimme aamulla aikaisin lentokentälle, seitsemän tuntia kestänyt lentomme laskeutui Sydneyyn hieman ennen aamukuutta. Sydneyn lentokentällä kaikki sujui mukavan mutkattomasti, tunnetustihan Australia on aika tarkka kaikesta, mitä matkaajat maahan mukanaan tuovat. Esimerkiksi ruoka ja kasvit pääsevät aika helposti karanteeniin. Lentokenttämuodollisuuksien jälkeen soitimme hostellimme ohjeiden mukaisesti itsellemme kyydin, kyytiä tosin sai odottaa hetken jos toisenkin. Lopulta oikea kaveri kuitenkin ilmestyi, ja pääsimme kohti majapaikkaa.

Olimme varanneet huoneen Jolly Swagman Backpackers -nimisestä hostellista, joka sijaitsi Kings Crossin alueella. Kings Cross osoittautui alueena erinomaiseksi valinnaksi, sillä alueella oli runsaasti hyviä ruokapaikkoja ja esimerkiksi Sydneyn oopperatalo muiden nähtävyyksien ohella oli aivan kävelymatkan päässä. Hostellimme oli kokolattiamattoineen jokseenkin englantilaisen oloinen, aika erilainen kuin mihin Aasiassa reissatessamme olimme tottuneet.

Ensivaikutelma Sydneystä oli hyvinkin brittiläinen. Tosin maan historian huomioon ottaen tämä ei juurikaan yllätä. Olen käynyt Lontoossa kaksi kertaa ja Lontoon ja Sydneyn välillä tuntui löytyvän yhteneväisyyksiä. Fish & chips -kojujen, samanlaisen arkkitehtuurin ja jopa molemmista löytyvän Hyde Parkin myötä vaikutelma oli valmis. Tosin itse pidin kovasti Lontoosta, joten myös Sydneyn meininki maistui.



Ensimmäisen Sydney-päivän aikana kävimme tutustumassa keskusta-alueeseen ja päädyimme kot... Singapore-ikävän iskiessä syömään thaimaalaista ruokaa. Kana cashew-pähkinöillä toimii aina ;) Kävimme illan hämärtyessä kurkkaamassa sitä kuuluisaa oopperataloa, olihan se aika makean näköinen. Pelkästään ajatus siitä, että on todella kaukana kotoa ja seisoo tunnetun maamerkin vieressä, oli omalla tavallaan kutkuttava. Illalla hostellille palatessa huomasimme Kings Crossissa melkoinen määrän kebab-kojuja, ja sattuneesta syystä puolen vuoden kebab-vapaalla oltuani pakkohan tuota herkkua oli saada. Epäterveellinen ruoka voi joskus maistua taivaallisen hyvälle.

Seuraavana päivänä vuorossa oli visiitti The Australian Museumiin, joka toimi ilmeisesti jonkinlaisena kansallismuseona. Museossa oli menossa kattava dinosaurus-aiheinen näyttely, jonka olimme bonganneet edellisen päivän keskustakävelyn myötä. Lisäksi museossa oli esillä kattavissa määrin Australian aboriginaalien historiaa ja kolmannessa näyttelyssä havainnollistettiin Australian eläinkuntaa. Päädyimme lopulta viettämään museossa peräti neljä tuntia.

Museon vetonaulana toiminut näyttely

Aino lukemassa dinosaurusinfoa.

Tämä kaveri oli ilmeisesti poistumassa näyttelystä.

Aboriginaalien historia oli omalla tavallaan aika synkkää, tai lähinnä se osuus, miten valkoihoiset sortivat aboriginaaleja. Tavoitteena oli ilmeisesti systemaattisesti tuhota aboriginaalien perinteet, ja korvata ne länsimaalaisilla arvoilla ja perinteillä. Esimerkiksi Aboriginal Protection Board kaappasi lapsia aboriginaaliperheistä, ja vei lapset koulutettavaksi länsimaalaisen arvomaailman mukaan. Näistä lapsista käytetään nimitystä "stolen generation", ja itseasiassa tapasimmekin museossa muuan maalarin, joka kuului tähän varastettuun sukupolveen. Juttelimme Sydneyyn lentäessämme australialaisen naisen kanssa, ja hän kertoi kuinka aboriginaalit ovat nykyisinkin vielä jossain määrin herkkä aihe Australiassa. Aboriginaaleja ilmeisesti sorretaan vielä tänä päivänäkin.

Aino ja maalari Richard Campbell

Richard Campbellin taidetta.

Viimeinen ehtoollinen ja kolme viisasta miestä aboriginaaliversiona.

Viimeisenä museoelämyksenä kävimme tutustumassa Australian eläinkuntaan keskittyneessä näyttelyssä.

Sukupuuttoon kuollut Tasmanian tiikerin sukulainen.

Pikkusiskoille merilohikäärme.

Vekkuli (elävä) sammakko.

Interaktiivinen kokemus Australian vaarallisista otuksista.

Museon jälkeen kävimme nauttimassa lounasta ja iloksemme huomasimme että Sydneystäkin löytyy Singaporestakin tuttuja foodcourteja. Tuplaonni oikeastaan, löytämässämme foodcourtissa oli nimittäin saatavilla jälleen kebabia! Aino tosin suuntasi hieman aasialaisemman ruoan kimppuun.

Mmm....

Maistuvan lounaan jälkeen käväisimme Sydneyn kirjastossa hyödyntämässä ilmaista langatonta nettiyhteyttä ja aika kului näppärästi matkajärjestelyjä tehdessä. Kävimme myös hieman ostoksilla, sillä Uudessa-Seelannissa oli odotettavissa todella kylmää säätä, ainakin Singaporeen verrattuna. Mukaan tarttui muun muassa lämpimän oloinen fleecepaita. Illalla bongasimme vielä sattumalta jonkinlaisen torikokouksen, jossa tuotiin esille Sri Lankan ankeaa tilannetta.

Yleisö kynttilöiden kanssa oli kaunis näky.

Kolmannelle Sydney-päivälle olimme varanneet reissun Blue Mountains -nimisille vuorille. Tarjontaa Blue Mountainsin reissujen suhteen oli melkoisesti, ja hostellimme suosituksen perusteella päädyimme Happy Coach -nimisen firman kierrokselle. Herätys oli melko aikaisin, sillä nouto hostellilta tapahtui seitsemältä aamulla. Hostellilta meidät nouti leppoisa aussi nimeltään Jimmy, joka toimi myös oppaanamme. Jimmy jaksoi heittää koko ajan hauskaa läppää, milloin kuittaillen siitä miten ympäristöä ja eläinkuntaa on aikojen saatossa tuhottu ja milloin Australian hallitus on tehnyt hiukan kyseenalaisiakin peliliikkeitä.

Ajoimme kohti Blue Mountainsia reilun tunnin verran ja matka eteni mukavasti Jimmyn juttuja kuunnellen. Ensimmäinen pysähdys oli paikka, jossa oli tarkoitus bongata villikenguruja. Pienen kävelyn jälkeen bongasimmekin yhden kengurun, joka pomppi vekkulin näköisesti metsän keskellä.

Anttia lainatakseni: Ken-guru.

Kengurubongailun jälkeen pysähdyimme läheiseen pikkukylään aamuteelle, jonka jälkeen vuorossa oli itse reissun kohokohta, eli Blue Mountainsille saapuminen. Täytyy todeta, että jo ensimmäiset näkymät olivat suorastaan henkeäsalpaavan kauniita. Blue Mountains on saanut nimensä vuorten sinertävästä sävystä, efekti on kyllä livenä aika jännä.

Hymyssä suin Blue Mountainsilla.

Kalliossa oli runsaasti kaiverruksia.

Hetken maisemia kummasteltuamme Jimmy kysyi, että haluaako jengi helpon vai näyttävän kierroksen Blue Mountainsin varrella. Jälkimmäinen olisi tietysti vaativampi, mutta retkikuntamme tuntui olevan yksimielinen ja päädyimme pitempään reittiin. Kannatti.

Oppaamme Jimmy.

Vesiputouksia oli matkan varrella useita.

Panoramakuva Blue Mountainsilta.

Kuten kuvistakin voi nähdä, kuljimme pitkän matkan kiemurtelevia polkuja ja kivetyksiä. Matkalla tuli vastaan jos jonkinlaisia maisemia, avarista näkymistä näyttäviin vesiputouksiin. Oli vaikea pidätellä innostusta tuollaisessa paikassa. Kiertelyn jälkeen oli vuorossa lounas, joka oli paikallisen leipomon piirakka salaatin kera. Ajoimme pois Blue Mountainsin äärestä ja kävimme nauttimassa lounaan mukavasti ulkoilmassa.

Lounaan jälkeen tiedossa oli vielä hieman patikointia, sillä reissun viimeisenä pysäkkinä oli paikka, joka kulkee nimellä "The Three Sisters". Kyseessä oli muuan kolmiosainen vuorenhuippu, jonka taustalla oli alkuperäisväestön mukaan metka tarina. Paikallisella poppamiehella kuulemma oli kolme tytärtä, ja pahan hengen uhatessa hän muutti tyttärensä kiveksi suojellakseen heitä. Kuinka kävikään, poppamies menetti henkensä eikä siten koskaan palauttanut tyttäriä alkuperäiseen olomuotoonsa, ja tästä johtuen tyttäret seisoskelevat vuoren päällä vieläkin.

Vasemmalla The Three Sisters.

Sisarusten yhteydessä oli maailman jyrkimmäksi mainostettu vaijerivaunurata, ja tokihan sitäkin piti käydä kokeilemassa. 52 asteen kulmassa etenä kärry oli hauskaa kyytiä, tosin mielessä pyöri maininta vaunuradan yli 100 vuoden iästä. Onneksi ainakin itse vaunu ja sitä kiskonut vaijeri olivat uuden näköiset :)

Vaunut.

Vaunuihin ei saanut jättää arvotavaroita, vauvat oli erikseen mainittu.

Vaunu meni aika vauhdilla.

Kamera on suurinpiirtein suorassa, maistiaisia mäen jyrkkyydestä.

Vastaanottokomitea ylätasanteella.

Pienenä bonuksena päivän reissuun kävimme vielä kurkkaamassa vuoden 2000 Sydneyn kesäolympialaisten aluetta. Jimmy kertoi miten paikka rakennettiin aikoinaan kovalla rahalla, ja miten esimerkiksi suuret hallit ovat nykyisin erittäin matalalla käyttöasteella. Olympialaisten sivuvaikutuksena kuulemma koko Sydneyn kiinteistöjen hinta nousi aika rajusti.

Reilumman kokoinen halli.

Viimeisen kokonaisen päivän ohjelmaksi olimme valinneet kävelyä keskustassa ja rantakävelyn Congee-rannalta kuuluisalle Bondi-rannalle. Hyppäsimme Sydneyn keskustassa paikallisbussin kyytiin ja suuntasimme kohti Congeeta. Bussista loikkasimmekin suoraan rannalle ja heti meitä odottikin edessämme pitkä rantaviiva. Rannoilla oli jopa ihmisiä surffaamassa, talvella! Ehkä hieman nurinkurinen ajatus suomalaisen näkökulmasta. Mutta tässä ensin kuva siitä tärkeimmästä maamerkistä:

Sydneyn oopperatalo.

Congee-rannalta aloitimme kävelyn upeissa rantamaisemissa kohti Bondi-rantaa. Oli mielenkiintoista nähdä valtavia aaltoja, ja lisäksi kuulla ne. Isot, rantaan rysähtävät aallot nimittäin pitivät melko voimakkaita ääniä. Arvioimme rantakävelyn pituudeksi n. 8km, joskin aikaa meni yllättävän kauan, sillä matkaa tekivät kaksi innokasta valokuvaajaa. Alla kuvailun satoa.

Congee-ranta.

Rannalla riitti nälkäisiä lintuja.

Hei, me surffataan!

Karun näköistä rantakalliota.

Fish&chips ja murkinaa himoitsevia silmäpareja.


Rantakävelyllä törmäsimme valtavaan hautausmaahan, joka sijaitsi aivan meren vieressä.



Just chillin'.

Määränpäämme Bondi-ranta.

Aurinko alkoikin jo laskeutua, kun vihdoin pääsimme Bondi-rannalle. Tyytyväisinä päivän kuvailuihin hyppäsimme bussiin ja suuntasimme takaisin Sydneyn keskustaan. Olimme varautuneet kuvailemaan myös iltakuvia, joten olimme varustautuneet kolmijaloilla. Ensimmäiset iltakuvat otimme Darling Harbourista, ja Darling Harbourista jatkoimme matkaa kohti Harbour Bridgeä, ja lopulta kohti Sydneyn oopperataloa. Tässä maistiaisia illan kuvasessiosta:

Harbour Bridge.

Darling Harbour.

Ravintolalaiva Darling Harbourissa.

Darling Harbour.

Oopperatalo illalla.

Circular Quay.

Viimeiseen päiväämme mahtui hurja määrä kävelyä ja kattava kasa makeita kuvia. Nälkäkin oli jo päässyt yllättämään, joten kuvausvermeet hostellille jätettyämme lähdimme pyydystämään illallista hostellin lähistöltä. Useiden lähellä olleiden ruokapaikkojen jälkeen löysimme paikan, josta sai edullisesti annoksen perunamuusia ja kanaa. Melkein kuin kotiruokaa olisi syönyt! Loppuilta menikin sitten kamoja pakkaillessa ja Sydney-fiiliksiä kertaillessa.

Itselleni jäi Australiasta Sydney-kokemuksen perusteella varsin positiivinen kuva. Suuren kaupungin meininkiä Sydney ainakin tarjosi, ja toisaalta esimerkiksi retki Blue Mountainsille oli aivan huikea kokemus. Ja Sydney oli mainio paikka harjoitella panoramakuvien tekemistä:


Seuraava pysäkki onkin sitten Uusi-Seelanti, jossa vietämme peräti kymmenen päivää. Uuden-Seelannin blogikirjoitusta odotellessa, cheers!

Viimeiset hetket Singaporessa

Tuntuu kuin olisin saapunut Singaporeen aivan hetki sitten, ja kuitenkin tätä tekstiä viimeistellessäni istun jo lentokoneessa, joka suuntaa poispäin Singaporesta. Reilut neljä kuukautta vilahti opiskelujen ja vieraaseen kulttuuriin tutustumisen merkeissä hyvinkin vauhdikkaasti. Tuntui, että joka päivälle riitti jotain uutta nähtävää ja koettavaa.

Opiskelun suhteen Nanyang Technological University oli melko lähellä Tampereen teknillistä yliopistoa, tietysti kokoluokka oli hyvin erilainen. Onhan NTU opiskelijamäärältään noin kolme kertaa suurempi kuin TTY ja ymmärtääkseni NTU myös toimii melko hurjalla budjetilla. Opetuksen taso oli yhtä vaihtelevaa kuin TTY:llä, oli aivan erinomaisia luennoitsijoita ja toisaalta oli myös niitä, jotka eivät yksinkertaisesti osaa siirtää tietotaitoa opiskelijoille. Työmäärän ja työstä saatujen opintopisteiden suhteen kurssit olivat myös aika vaihtelevia, samoin kuin TTY:llä. Yksi huomattava ero NTU:n ja TTY:n opiskelijoiden välillä oli nähtävissä, nimittäin NTU:lla, kuten Singaporessa yleisestikin, hyviä arvosanoja pyydystetään aivan stressinsietokyvyn rajoilla. Singapore on meritokratiaan painottuva kilpailuyhteiskunta, ja se näkyy opiskelumaailmassa. Meritokratia tarkoittaa sitä, että yksilön asema yhteiskunnassa määräytyy pitkälti älyllisten saavutusten, ei rahan, kautta. Onneksi vaihto-opiskelijat suhtautuvat hieman rennommin singaporelaiseen yliopisto-opiskeluun.

Suoritin vaihto-opiskelun myötä lopulta neljä kurssia. Kursseista kaksi oli puhtaasti tietoliikennetekniikan kursseja, joista toinen oli mobiiliverkkoihin ja -sovelluksiin keskittyvä ja toinen suuriin yritysverkkoihin keskittyvä kurssi. Näiden kahden kurssin lisäksi suoritin yhden kurssin liittyen tekniseen kommunikaatioon. Kurssin tavoitteena oli saada opiskelijat tuottamaan laadukkaita tekniikkapainotteisia dokumentteja, jotka sisältävät kohderyhmän kannalta oleelliset tiedot. Pääsinpä kurssin myötä myös pitämään ihan kunnon esitelmänkin lontooksi. Neljäntenä kurssina päädyin suorittamaan, ehkä jopa hieman villinä korttina, kurssin, joka käsitteli Singaporen yhteiskuntaa ja kulttuuria. Muistan nähneeni telkkarissa mainoksen, joka totesi että kaikissa meissä asuu lehmä, mutta väitän, että meissä kaikissa asuu myös pieni sosiologin poikanen. Oli nimittäin virkistävää suorittaa puhtaasti humanistisiin tieteisiin painottuva kurssi, sillä normaalisti opintoni painottuvat puhtaasti teknillisiin aihealueisiin.

Singapore on yhteiskuntana hyvin mielenkiintoinen. Kaupunkivaltio lukeutuu demokraattisiin maihin, mutta hallintotapa on hyvin pitkälti autoritaarinen demokratia. Muuan singaporesta kotoisin oleva tuttavani totesi Singaporen järjestelmästä näin: "It's a democracy with a twist.". Näinhän se kai vähän on, maata hallitaan kovalla kädellä ja erittäin suunnitelmallisesti. Toisaalta lopputuloksena on monessa mielessä hyvin toimiva valtio, esimerkiksi rikosluvut ovat matalat ja hallinto sekä viranomaiset ylipäätänsä ovat ilmeisen vapaita korruptiosta. Kritiikkiä maan hallitus sen sijaan ei juurikaan suvaitse, esimerkiksi paikallinen media on vahvasti hallituksen ohjauksessa. Kuriositeettina mainittakoon, että malesialaisia lehtiä ei saa tuoda Singaporeen, ja vice versa.

Paikalliset juttelivat mielellään omista näkemyksistään Singaporea kohtaan. Osa oli erittäin tyytyväisiä toimivaan yhteiskuntaansa, osa taas kritisoi aika avoimesti Singaporea liian pitkälle menevänä holhousyhteiskuntana. Vaihto-opiskelille ja vaihto-opiskelijan näkökulmasta maa oli kyllä aivan erinomainen kohde. Voin varauksetta suositella Singaporea vaihto-opiskelua harkitseville, alasta riippumatta.

Yksi asia, mitä Singaporessa jään kaipaamaan, on paikallinen ruokakulttuuri. Myönnän, että välillä riisit ja nuudelit aiheuttivat kyllästymisoireita, ja perunaa oli ikävä, mutta silti singaporelaista ruokakulttuuria jää kaipaamaan. Joka paikassa oli kojuja ja leipomoita, joista sai vaikka minkälaista ruokaa. Todettakoon, että Suomesta saatavilla oleva aasialainen ruoka on aika kaukana ihan aidosti aasialaisesta ruuasta. Yllätyksekseni ihastuin täällä erityisesti intialaiseen ruokaan. Ostimmepa jopa Ainon kanssa intialaiseen ruokaan painottuvan kokkauskirjan, tosin osaa aineksista ja mausteista voi olla hieman haastavaa löytää Suomesta.

Vaihto-opiskelua suunnitellessani ajattelin (ja toivoin), että ulkomailla vietetty hieman pidempi aika avartaisi näkemystäni maailman menosta, ja että se muuttaisi myös tapaani tarkastella monia suomalaisia asioita. Nyt varsinaisen vaihto-opiskelun päätyttyä tuntuu, että ainakin joidenkin asioiden kanssa olen saanut aivan uusia näkökulmia ja tätä pidän erityisen arvokkaana osana vaihto-opiskeluaikaani.

Kirjoituksen alussa totesin, että istun lentokoneessa viimeistelemässä tätä kirjoitusta. Emme kuitenkaan ole Ainon kanssa matkalla kohti Suomea, vaan itseasiassa suuntaamme tällä hetkellä kauemmas Suomesta. Olemme nimittäin matkalla kohti Australiaa ja Sydneytä. Sydneyn jälkeen suuntaamme Uuteen-Seelantiin 1,5 viikon mittaiselle reissulle, jonka jälkeen siirrymme Fidzille lomailemaan saarille. Fidzin jälkeen on tarkoitus lentää Los Angelesiin (mm. kuvaamaan se kuuluisa Hollywood-kyltti), ja Los Angelesin jälkeen viimeisenä pysäkkinä ennen Suomea on New York. New Yorkissa vietämme noin viikon verran, ennen kuin saavumme lopulta 12.6. Helsinki-Vantaan lentokentälle. Olettaisin, että meitä odottaa vähintäänkin mielenkiintoinen läpileikkaus erilaisista kulttuureista ja yhteiskunnista.

Tarkoitus on nyt jälleen aktivoitua blogikirjoittamisen suhteen, tätäkin tekstiä kirjoittaessa aika lentokoneessa sujui mukavasti tekstiä tuottaessa. Sydney-fiilistelyä odotellessa, over and out!

Ikimuistoinen Kambodza

Täytyy tunnustaa, että en osannut vielä puoli vuotta sitten arvata päätyväni Kambodzaan. Maasta tiesin aikaisemmin lähinnä vain sen, että se luokitellaan kehitysmaaksi ja että Angelina Jolie on adoptoinut maasta itselleen muksun.

Varoitan tässä välissä melko pitkästä blogikirjoituksesta ja jossain määrin hurjasta määrästä kuvia. Mainittakoon myös että osa kuvista ei välttämättä sovellu aivan perheen pienimmille.

Ajatus matkasta Kambodzaan syntyi seinänaapurini Alexin kanssa käydyn keskustelun myötä. Tuolloin esille tulivat Kambodzan kuuluisat temppelit ja kansakunnan synkkä lähihistoria. Ainolta saamaani keltaista raamattua eli Lonely Planetin Kaakkois-Aasian reissaajille suunnattua matkaopaskirjaa selattuani kiinnostus maata kohtaan kasvoi huomattavasti. Amatöörivalokuvaajalle tuollaiset alueet ovat kuin punainen vaate härälle.

Kambodza on Ranskan entinen siirtomaavalta ja itsenäistyttyään 1960-luvulla se oli kukoistava kansakunta, eikä kukaan osannut arvata mitä seuraavalla vuosikymmenellä tapahtuisi. Vuonna 1975 maan johtoon nousi nimittäin Pol Pot -niminen henkilö, jonka takia arviolta kaksi miljoonaa kambodzalaista menetti henkensä. Pol Potilla oli ajatus agraaliyhteiskunnan muodostamisesta, joka johti kaupunkien massaevakuointeihin, sivistyneistön kiduttamiseen ja tappamiseen sekä laaja-alaiseen kansanmurhaan. Kannattaa lukea Wikipedian artikkeli aiheesta.

Nykypäivän Kambodza lyhyesti: asukkaita 14 miljoonaa, väestöstä noin 95% on buddhalaisia ja kambodzalaisista käytetään myös nimitystä khmeri. Temppeleitä Kambodzasta löytyy yli 1000 kappaletta, psykiatreja sen sijaan Lonely Planetin mukaan vain 20 kappaletta.

Sopivan ajankohdan löytäminen reissulle osoittautui aluksi hieman haastavaksi. Päädyimme lopulta suunnitelmaan, jossa Aino ja minä lähtisimme reissuun jo tiistaina, ja seinänaapurini Alex liittyisi retkikuntaamme torstaina. Reitiksi valitsimme Singapore - Siem Reap - Phnom Penh - Kuala Lumpur - Singapore.

Odotettu lähtöpäivä koitti lopulta. Tiesimme Ainon kanssa, että Kambodza olisi varmasti erilainen aikaisemmin kokemiimme Kaakkois-Aasian maihin verrattuna, ja tämä loi osaltaan pientä lisäjännitystä. Lento lähti kuudelta aamulla, joten yöunet ennen reissua jäivät muutamaan tuntiin.

Singaporen Changi-lentokentällä oli aamuyöllä mukavan rauhallista eikä lentokenttämuodollisuuksien kanssa juuri aikaa mennyt. Olimme todenneet Thaimaan Phuketin lentokentän olleen ylivoimaisesti huonoin lentokenttä, jossa olemme käyneet ja arvuuttelimme että millainen lentokenttä meitä olisi vastassa Kambodzassa Siem Reapin temppelikaupungissa. Kevyet ennakkoluulot osoittautuivat kuitenkin turhiksi, sillä Siem Reapin kenttä oli moderni, ja palvelu oli nopeaa ja mutkatonta.

Lentokoneemme Siem Reapin lentokentällä.

Siem Reapin lentokenttää.

Olimme etukäteen varanneet suosimamme Hostelworld-palvelun kautta majapaikan Siem Reapista, ja hostellin hintaan sisältyi ilmainen kyyti lentokentältä hostellille. Emme aivan tienneet mitä odottaa, kyydin tilattuamme hostelli oli lähettänyt sähköpostilla viestin että lentokentällä meitä odottaisi kuljettaja nimilapun kera. Näinhän kävikin, ja hetkeä myöhemmin olimmekin jo Samath-nimisen kuskin tuktukin kyydissä. Tuktuk Kambodzan tyyliin tarkoittaa moottoripyörää ja siihen kiinnitettävää kärryä.

Tyypillinen tuktuk.

Tässä vaiheessa täytyy todeta että Siem Reapin hostellimme, Babel Siem Reap Guesthouse, oli vaatimattomasti paras hostelli, jossa olemme ikinä käyneet. Palvelu oli äärimmäisen ystävällistä, ja huone oli tilava ja viihtyisä. Ja maksoikin vain 10 USD per nenä per yö.

Hostellin julkisivu.

Hostellihuone.

Tyytyväisinä hostelliimme päädyimme suunnittelemaan temppelialueeseen tutustumista. Kambodzassa näytti olevan käytäntönä, että hostelli järjestää ilmaisen kyydin lentokentältä tai bussiasemalta hostellille, ja kyydistä vastannut tuktuk-kuski saa siten "yksinoikeuden" kierrättää noutamiaan turisteja nähtävyyksiin. Tuktuk-kuskimme Samath oli meitä lentokentältä noutaessaan ajanut rauhallisesti ja vaikutti kaikin puolin mukavalta tyypiltä, joten päädyimme hyödyntämään hänen kyytipalveluitaan koko Siem Riep -reissun ajan.

Kävimme juttelemassa hostellin henkilökunnan kanssa ja he suosittelijat meille erilaisia reittejä temppeleitä varten. Olimme etukäteen sopineet Alexin kanssa, että säästämme näyttävimmät temppelit hänen saapumiseensa saakka, joten valitsimme alkuun hieman pienempiä temppeleitä. Kuulimme myös mahdollisuudesta mennä katsomaan auringonlaskua Bakheng-vuoren päällä sijaitsevalle temppelille, ja pitihän se käydä kurkkaamassa.

Aamupäivä meni näppärästi Siem Reapin katuja kierrellessä. Olimme bonganneet Lonely Planetin Kambodza-kirjasta paikallisen herkun nimeltään amok, joka oli käytännössä kalaa ja kasviksia curry- ja kookosmaitokastikkeessa. Amokia tarjoava ravintola löytyikin varsin nopeasti. Kaakkois-Aasian maat ovat muovanneet Ainosta ja minusta jonkinasteisia herkkusuita ja uusien paikallisten makujen kokeilemisesta on melkeinpä tullut harrastus. Amok oli tässä mielessä napakymppi :)

Aino & amok-annokset.

Samathin tuktukin kyydissä.

Ensimmäiset kuvat temppeleiltä.

Temppeleillä pääsi kiipeilemään.

Olimme Ainon kanssa lähes kahdestaan seuraamassa auringonlaskua.

Aurinko laskeutumassa.

Temppeli auringonlaskun jälkeen, jengiä kiipeää jyrkkiä portaita alas.

Auringonlasku temppelin päältä katsottuna oli kiva kokemus, joskin älytön väenpaljous ei ollut niinkään mukava asia. Tie Bakheng-mäen päälle oli paikoitellen melkoista kinttupolkua ja ympäriltä löytyi runsain määrin koheltavia turisteja (myös niitä iki-ihania brittituristeja).

Seuraavana aamuna päätimme etsiä aamupalapaikan hostellin ulkopuolelta, sillä lähistöllä oli runsaasti ruokapaikkoja. Kambodza oli vuoteen 1965 Ranskan siirtomaavalta ja paikallisten ruokapaikkojen tarjonnassa löytyi vieläkin ranskalaisten perintöä, muun muassa patonkien muodossa. Aamupalaksi söimme täytettyä munakasta, patonkia ja jogurttia teen kera. Edullista ja maistuvaa!

Aino ja ranskalais-kambodzalainen aamupala.

Aamupalan jälkeen lähdimme ensimmäiselle pidemmälle temppelikierrokselle. Kolmen päivän lippu temppeleille kustansi 40 USA:n dollaria. Tässä vaiheessa mainittakoon, että Kambodzassa käytettiin pääasiassa jenkkidollareita, ja dollaria pienemmät vaihtorahat maksettiin rieleissä (1 USD = 4100 Riel). Yllättävää kyllä, temppeleiden lippumyyntiä pyöritti yksityinen kaupallinen yhtiö Kambodzan valtion sijaan.

Näkymiä Siem Reapin kehittyneemmästä puolesta.

Ensimmäisenä kohteenamme oli pienehkö Prasat Kravanin temppeli, joka oli rakennettu arviolta 900-luvun aikoihin.

Prasat Kravan.

Symmetriaa.

Kyseessä oli hindu-temppeli.

Seuraavana vuorossa oli temppeli nimeltään Pre Rup. Samath toimi kuskin toimenkuvan lisäksi pätevänä oppaana ja hän kertoi aina uudelle temppelille saapuessamme että milloin se on rakennettu ja mikä missäkin temppelissä oli erikoista. Pre Rupin tapauksessa oli mielenkiintoista kuulla että sitä oli tiettävästi aikoinaan käytetty krematoriona. Melkoisen kokoinen krematorio kyllä.

Pre Rup.

Näkymä Pre Rupin päältä.

Yours truly.

Angkorin temppelialueen temppelit olivat keskimäärin hyvin vanhoja ja ajan kuluessa luonnollisesti kivirakennelmat tuppaavat hieman rappeutua ja sortua. Alla muutamia esimerkkejä temppeleitä suojaavista tukirakenteista.

Tukevalta näyttää.

Muurit pysyivät pystyssä.

Seuraavana kierroksellamme oli vuorossa East Mebon -niminen temppeli. Samath kertoi kyseisen temppelin erikoisuudeksi muun muassa norsupatsaat, jotka olivat alkuperäiset.

East Mebon.

Jäänteitä.

Norsu tuhannen vuoden takaa.

Modernimpaa kivitaidetta.

Kambodzassa oli vuosien saatossa vaihtunut uskonto buddhalaisuuen ja hinduismin välillä, mitä kulloinkin vallassa ollut kuningas nyt sattui suosimaan. Hinduilla oli tapana vallassa ollessaan hävittää kaikki buddhien kuvat buddhalaistemppeleistä, alla olevan kuvan tapaisia esimerkkejä oli näkyvillä hurjasti.

Buddhan siluetti näkyvissä.

Romahtanut osuus Ta Som -temppelistä.

Näin käy kun puutarhuri laiskottelee puolen vuosituhatta.

Muksuja, joilta ostimme kortteja ja joille annoimme kaupanpäällisiksi tikkarit.

Matka jatkui tuktukin kyydissä ja seuraavana kohteena meillä oli temppeli nimeltään Neak Pean. Temppelin erikoisuus oli suuri vesiallas, jota ympäröi neljä pienempää allasta. Luonnollisesti kuivan kauden aikana vettä oli hieman niukasti.

Neak Pean -temppelin pääallas.

Olevarovainen!

Suhtauduimme aina temppeleihin asiaankuuluvalla vakavuudella.

Bongasimme myös paikallisia otuksia.

Mökki.

Päivän viimeisenä temppelinä suuntasimme Preah Khan -nimiselle temppelille. Temppeli oli osittain kasvillisuuden valtaama, oli jännää nähdä miten oudoissa paikoissa puutkin voivat kasvaa.

Preah Khan.

Massiivinen puu oli tehnyt selvää jälkeä temppelistä.

Puu oli käynyt tämänkin tornin kimppuun.

Päivän seikkailun jälkeen olimme saaneet aikaiseksi melkoisen ruokahalun, ja päädyimmekin lopulta syömään läheiseen ravintolaan, joka tarjosi khmer-ruokaa.

Ananaskanaa ja parasta maistamaamme hedelmämehua.

Seuraavana aamuna seinänaapurini Alex liittyi seuraamme. Alex saapui yhtä aikaisella lennolla, kuin me Ainon kanssa pari päivää aikaisemmin. Tämä ei miestä haitannut vaan lähdimme heti aamutuimaan koluamaan lisää temppeleitä.

Aino ja minä tuktukin kyydissä

Päivän ensimmäisenä temppelinä vuorossa oli Angkor Thomin suurehko temppelialue. Angkor Thom oli Angkor-imperiumin viimeinen pääkaupunki, ja kuten monet suurimmista alueen temppeleistä, senkin oli rakennuttanut henkilö nimeltä Jayavarman VII.

Vastaanottokomitean edustaja.

Angkor Thomin edustalla oli vekkuleita otuksia.

Angkor Thomissa sijaitsi keskeisellä paikalla alueen päätemppeli nimeltä Bayon. Erikoista kyseisessä temppelissä oli massiivisen koon lisäksi temppelin rakennuttajan Jayavarman VII:n kasvoja kuvastavat massiiviset koristukset, joita oli peräti 216 kappaletta. Aika nöyrää.

Bayon-temppeli.

Jayavarman VII oli vahvasti näkyvillä Bayonissa.

Onneksi osa portaista oli hieman modernisoitu.

Aino ja Bayonin kasvot.

Mielenkiintoinen purkkaviritys sortumien havaitsemiksi.

Aino ja Alex Lonely Planet -oppaan kimpussa.

Buddhan kuvat oli hävitetty.

Päivän seuraava temppeli oli Baphuon, jota muuan ranskalainen ryhmä oli paraikaa restauroimassa. Outo yksityiskohta Baphuonin kohdalla oli temppelin taakse rakennettu jättikokoinen nukkuva buddha.

Baphuon.

Pitkään unessa ollut, ja monesti sortunut buddha.

Baphuonin vieressä sijaitsi toinen temppeli, Phimeanakas. Tämän temppelin kohdalla pääsi taas hieman kiipeämään, kuten allaolevista kuvista näkyy.

Phimeanakas.

Temppelin toisella puolella oli kunnon portaat, kiivettävää riitti.

Paikka, jossa Jayavarman VII tervehti alamaisiaan n. vuosituhat sitten.

Riittävästi tilaa alamaisille.

Ymmärrettävästi paahtavassa kuumuudessa kierrellessä jano yllätti vähän väliä, ja päätimmekin nauttia hieman paikallisempaa juotavaa. Mainittakoon että kookokset Kambodzassa olivat paljon kookkaampia kuin Singaporessa saatavilla olevat, ja myös sisältö maistui hurjasti paremmalta. Täytyy myös todeta, että paikallisten tapa korkata kookokset näytti aina yhtä hurjalta, työkaluna oli nimittäin vain kookas viidakkoveitsi. Allekirjoittaneelta todennäköisesti vähenisi sormet hyvin nopeasti jos pitäisi vastaavalla tavalla korkata kookospähkinä.

Jookos kookos.

Kookosmaitoa juodessamme tutustuimme pieneen Thommanon-temppeliin.

Thommanonin vieressä oli toinen hindutemppeli, nimeltään Chau Say. Chau Sayn kunnostaminen oli vielä kesken, kuten kuvista voinee päätellä. Laastin ja vanhan kiven yhdistelmä oli vähintäänkin erikoisen näköinen.

Chau Say.

Kunnostettuja yksityiskohtia.

Thommanonin ja Chau Sayn pikkutemppeleiden jälkeen vuorossa oli massiivinen Ta Keo, jota rakennettiin peräti kolmen eri kuninkaan aikana ja tästäkin huolimatta se ilmeisesti ei koskaan täysin valmistunut. Kävimme Alexin kanssa kokeilemassa Ta Keon jyrkimpiä portaita, ja noita portaita kiipeillessä sai olla jopa hieman varovainen.

Ta Keo.

Ta Keon ympärillä oli jykevä muuri.

Jyrkät portaat.

Jyrkemmät portaat.

Näkymä Ta Keon päältä.

Päivä oli jo pitkällä, mutta päivän kohokohtana odotti vielä, Lonely Planetia lainatakseni: "the mother of all temples", eli tietysti Angkor Wat, joka on maailman suurin uskonnollinen rakennelma. Angkor Wat on rakennettu 1100-luvun alussa ja se näkyy muun muassa Kambodzan virallisessa lipussa. Angkor Watia ympäröi 190 metriä pitkä vallihauta ja temppeli itsessään on 1,3km x 1,5km kokoisen muurin sisällä. Tämän lisäksi korkeimpien tornien huiput nousevat n. 65 metrin korkeuteen.

Huimat speksit, vaan millainen kokemus Angkor Wat sitten oli? Ymmärrettävästi se oli ylivoimaisesti suosituin temppeli turistien joukossa, joten tämä tarkoitti myös huomattavaa ihmismassaa. Ihmisryntäys luonnollisesti aina vähentää kokemuksen nautintoa, mutta olihan Angkor Wat silti vaikuttava paikka.

Tuktuk-kuskimme Samath, taustalla Angkor Watin sisäänkäynti.

Angkor Watin 190m leveä vallihauta.

Sisäänkäynti.

Angkor Watin päärakennukseen johtava käytävä.

Angkor Wat.

Lammen vastakkaisella puolella oli suosittu kuvauspaikka.

Angkor Wat on tunnettu koristeellisista kaiverruksista, joita on temppelikompleksissa noin 2000 kappaletta.

Holvi täynnä kaiverruksia.

Kaiverrukset olivat todella yksityiskohtaisia.

Päättömiä patsaita.

Sisäpiha ja riittävästi turisteja.

Angkor Watilla oli oma versionsa vahtikoirista.

Sisällä oli toisenlaisia kaiverruksia.

Pääkäytävä.

Angkor Wat ei jättänyt kylmäksi, vaikka massaturistikohde olikin. Samathin suosituksesta päädyimme itseasiassa käymään temppelillä vielä toistamiseen, nimittäin seuraavana aamuna vuorossa oli auringonnousun katsominen Angkor Watissa. Kuuden aikaan aamulla olimme jo temppelillä ottamassa kuvia.

Angkor Wat auringon noustessa.

Kekseliästä kuvaamista.

Aamuisen Angkor Wat -visiitin jälkeen kävimme aamupalalla temppelin lähellä olevassa ravintolassa ja tukevan aamupalan voimin jaksoimmekin jatkaa temppeleihin tutustumista. Tässä vaiheessa olimme nähneet jo hurjan määrän temppeleitä, mutta yllättävän hyvin temppeleitä jaksoi kiertää. Varsinkin kun jäljellä oli vielä mielenkiintoisia paikkoja, kuten esimerkiksi Tomb Raider-elokuvassakin nähty Ta Prohm -temppeli.

Ta Prohm toimi aikoinaan muun muassa luostarina ja ilmeisesti jonkinasteisena yliopistonakin. Ta Prohmin erikoisuus on sen vallanneissa puissa, temppeli nimittäin käytännössä unohdettiin khmer-imperiumin luhistuessa 1400-luvulla ja se löydettiin uudelleen noin 500 vuotta myöhemmin.

Ta Prohmin sisäänkäynti.

Puuta.

Tämä taisi olla se puu Tomb Raiderissa, jos en ihan väärin muista.

Puiden juuret menivät vähän joka paikassa.

EU-direktiivien mukainen tukirakennelma.

Iso mies ja pienet juuret.

Ta Phromin jälkeen vuorossa oli hieman kauempana sijaitseva Banteay Srei. Temppeli sijaitsi 37 kilometria Siem Reapista pohjoiseen, joten saimme istuskella tuktukin kyydissä noin tunnin verran putkeen. Mukava kokemus tuokin, koska pääsimme näkemään seutua Siem Reapin ulkopuolella.

Banteay Srein erikoisuutena oli sen rakennusaineena käytetty punertava kivi ja yksityiskohtaiset kaiverrukset.

Banteay Srei.

Yksi Banteay Srein torneista.

Yksityiskohtaisia kaiverruksia.

Banteay Srein sisäosa.

Paikallinen tyttö.

Toyota-tuktuk?

Banteay Srei osoittautui yhdeksi suosikkitemppeleistäni. Temppeli oli rauhallisessa paikassa ja se oli punaisen sävynsä ansiosta persoonallisen näköinen verrattuna moniin muihin kokemiimme temppeleihin.

Paluumatkalla pysähdyimme maamiina-museoon, joka kertoi Kambodzan lähihistorian synkkää kieltä. Maamiinat ovat vielä nykyisinkin Kambodzassa suuri uhka, sillä niitä kylvettiin ympäri maata 70-luvulla tajuttomia määriä. Vammautuneita ihmisiä saattoikin Kambodzassa nähdä joka puolella.

Museon sisäänkäynti.

Museon sisäpihalla oli koppi, johon oli kerätty purettuja miinoja ja pommeja.

Pieni alue, jolla saattoi käydä kokeilemassa, että löytääkö kätketyn miinan.

Paikallinen, tolppien päälle tehty asumus.

Yhtenä viimeisistä temppeleistä kävimme tutustumassa Banteay Samreen, joka oli rakennettu samoihin aikoihin Angkor Watin kanssa. Sisäkkäistä temppelirakennusta ympäröivät vallihaudat, joissa tosin tällä hetkellä oli vähän niukasti vettä.

Banteay Samre.

Temppeleiden kivi oli aikojen kuluessa rappeutunut melkoisesti.

Temppeleiltä löytyi hieman outojakin kaiverruksia.

Tässä vaiheessa olimme kolunneet jo huiman määrän temppeleitä läpi. Tuli ehkä jo hieman sellainen olo että nyt on nähty riittävästi temppeleitä, mutta Samathin mukaan vielä yksi oli kurkkaamisen arvoinen. Temppeli nimittäin sijaitsi vuoren päällä, lähellä Tonle Sapin "kelluvaa kaupunkia".

Kyseinen vuoritemppeli oli nimeltään Phnom Krom. Se sijaitsi keskellä valtavaa peltoaluetta, ja tuo peltoalue on itseasiassa ajoittain Tonle Sap-järven pohjaa. Tonle Sap nimittäin laajenee sadekaudella pinta-alaltaan noin kymmenkertaiseksi.

Kylä Phnom Kromin ympärillä.

Portaat Phnom Kromiin ja taustalla Tonle Sap.

Tapasimme Phnom Kromin lähettyvillä paikallisen munkin, joka tuli pyytämään lahjoitusta veljeskunnalle. Ainolla oli sopivasti rielejä jemmassa, joten hän antoi lahjoituksen munkille. Hetken kuluttua muistimme matkaoppaan ohjeen, jossa todettiin että naiset eivät saisi olla munkkien läheisyydessä, eivätkä varsinkaan saisi ojentaa niille mitään. Ilmeisesti tämä munkki ei kuitenkaan ollut kuullut moisesta :)

Leppoisa munkki.

Aino ja uskollinen Lonely Planet -kirjamme.

Phnom Kromin tornit.

Phnom Krom on yksi vanhimmista vierailemistamme temppeleistä, ja tornit olivat ilmeisesti aika hauraassa kunnossa.

Haltiakieltä.

Näkymä asuinrakennuksista, jotka on rakennettu sadekautta ajatellen.

Phnom Krom oli viimeinen temppeli, jossa kävimme Siem Reapissa ollessamme. Neljää päivää temppeleitä koluttuamme olimme ehtineet nähdä vaikka mitä. Buddha-temppeleitä, hindu-temppeleitä, n+1 rihkamamyyjää ja n+1 korttimyyjää, liikaa turisteja, hyvin ja hyvin huonosti restauroituja temppeleitä, paikallisia otuksia, korkeita ja matalia temppeleitä jne.

Viimeisenä iltana Seam Reapissa kävimme tutustumassa paikalliseen yötoriin, ja sielläkin ehdimme vielä kokeilemaan uutta juttua, nimittäin kalahierontaa:

Nam nam, sanoivat fisut kuollutta kudostamme syödessään.

Puolen tunnin kalojen ruokkimisen jälkeen jalat tuntuivat jännän pehmeiltä. Tätä voisi kokeilla joskus uudelleenkin.

Siem Reap jäi mieleeni todella idyllisenä ja lämminhenkisenä paikkana. Kaupungilla uskalsi kulkea melko huolettomasti ja tapaamamme ihmiset olivat aidosti ystävällisiä. Monet tulivat puhumaan englantia kanssamme kuullakseen mistä päin olimme, ja samalle he pääsivät harjoittelemaan omaa englanninkielen taitoaan.

Siem Reapin jälkeen kohteena oli Kambodzan pääkaupunki Phnom Penh. Olimme pari päivää aikaisemmin varanneet paikat paikalliseen uudehkoon minibussiin, sillä tiesimme että edessämme olisi reilun viiden tunnin edestä istumalihasten harjoittelua. Matkaa Siem Reapista Phnom Penhiin oli noin 300 kilometriä.

Majoituspaikkakin oli jo tiedossa, olimme varanneet jo Singaporesta käsin paikan nimeltä Me Mates Place, jota oli palautteissa kehuttu. Kyseinen mesta järjesti noudon paikasta, johon bussi meidät tiputti Phnom Penhissä, joten pääsimme ongelmitta majapaikkaan. Huone oli siisti ja hostelli tuntui olevan keskeisellä paikalla.

Phnom Penh vaikutti heti alkuun hyvin erilaiselta paikalta Siem Reapiin verrattuna, olihan se maan pääkaupunki, jossa asui peräti kaksi miljoonaa ihmistä. Siem Reapin ystävällinen ja lämmin fiilis loisti poissaolollaan. Toisaalta tämä oli ehkä odotettavissakin, ainakin mitä olimme pääkaupungista lukeneet.

Phnom Penh tarjoaa matkailijoille monia mielenkiintoisia vierailukohteita. Kaupungista ja sen lähialueilta löytyy muun muassa kuninkaallinen palatsi, Choeung Ek:n kuolemankentät ja kansanmurhasta kertova Tuol Slengin museo. Nappasimme kuskiksemme aamulla kyydin hostellille tarjonneen tuktuk-kuskin, ja suuntasimme kohti Choeung Ekiä. Kuskin nimi muuten oli Rambo. Kuinka makea nimi voi ihmisellä olla?

Choeunk Ek:n sisäänkäynti.

Punakhmerit käyttivät 70-luvulla vallassa ollessaan niin kutsuttuja kuolemankenttiä (eng. the killing fields) valtionvihollisiksi katsomiensa ihmisten teloittamiseen. Teloitus tapahtui yleensä hyvin väkivaltaisesti jollakin lyömäesineellä, sillä ammuksia säästettiin varsinaiseen sotimiseen. Pelkästään Choeung Ek:n kuolemankentällä henkensä arvioidaan menettäneen noin 17 000 ihmistä.

Uhrien muistoksi Choeung Ekiin on rakennettu stupa, muistokappeli, joka pitää sisällään noin 8000 pääkalloa.

Choeung Ek:n stupa.

Pääkalloja isossa lasivitriinissä.

Yksi monista alueen tapahtumista kertovista kylteistä.

"The most tragic".

Choeung Ek:n alueella sai pientä sisäänpääsyä vastaan kävellä jokseenkin vapaasti. Paikka tuntui kovin rauhalliselta, vaikka samaan aikaan oli myös jotenkin epämiellyttävä olo. Miten joku saattoi tehdä tällaista?

Auki kaivettuja joukkohautoja.

Katso kuvan kyltti.

Täytyy todeta, että Choeung Ek veti aika hiljaiseksi. Choeung Ekin kaltaisia paikkoja oli punakhmerien aikaan valtavia määriä, mutta tämä oli ilmeisesti kaikkein tunnetuin. En vieläkään pysty käsittämään, että miten moiset hirmuteot ovat olleet mahdollisia. Pol Pot oli punakhmerien johdossa, mutta ei yksi henkilö riitä toteuttamaan noin laajamittaista kansanmurhaa.

Mielialan ollessa poikkeuksellisen korkealla, eli jokseenkin pohjalukemissa, päätimme käydä saman päivän aikana kurkkaamassa myös Tuol Slengin kansanmurhasta kertovaa museota. Tuol Sleng tunnettiin myös nimellä S-21 ja kyseessä on siis entinen koulu, joka muutettiin punakhmerien toimesta kuulustelu- ja kidutuslaitokseksi.

Kyltti Tuol Slengin sisäänkäynnillä.

Tuol Slengin sisäpihaa.

Entisiä koulurakennuksia.

Kts. kuva seinällä.

Tuol Slengissä oli monta huonetta täynnä uhrien kuvia.

Koulun liitutaulu.

Rakennus, jossa vankeja säilytettiin.

Sellejä.

Museossa oli esillä erilaisia kidutuskeinoja.

Yksi S-21:n vartijoista kertoo tarinansa.

Jos Choeung Ek tuntui epämiellyttävältä, niin Tuol Sleng tuntui jo suorastaan ahdistavalta. Oli melkein epätodellista seisoa samassa tilassa, jossa vain n. 30 vuotta sitten oli tapahtunut aivan käsittämättömän raakoja asioita. Paikka oli jätetty sellaiseksi, kuin se oli punakhmerien hirmuhallinnon aikaan oli, muistuttamaan lähihistorian tapahtumista.

Choeung Ek:n ja Tuol Slengin koskettavien paikkojen jälkeen kello alkoikin olla jo aika paljon, joten päätimme jättää kuninkaallisessa palatsissa vierailemisen seuraavalle päivälle, joka olisikin Kambodzassa viimeinen. Phnom Penh oli jossain määrin pahamaineinen mesta, joten hostellille päästyämme lähdimme pyydystämään illallista mukanamme käytännössä vain kourallinen dollareita. Löysimme kuitenkin ongelmitta mieluisan ruokapaikan, ja takaisin tullessamme päätimme koukata paikallisesta marketista hieman paikallista Anchor-olutta. Pitihän päivän aikana koetut nähtävyydet jotenkin sulatella.

Läheisessä kuppilassa nautitun aamupalan jälkeen suuntasimme patikoiden kohti kuninkaallista palatsia, joka sijaitsi näppärästi hostellin lähistöllä. Ottaen huomioon miten köyhästi kambodzalaiset keskimäärin elävät, oli aika vekkulia nähdä kuninkaan poskettoman äveriästä elämäntyyliä.




Kävi ilmi että Kambodzassa sijaitsee yksi harvoista, suuntaansa muuttavista joista. Nimittäin Tonle Sap muuttaa suuntaansa kaksi kertaa vuodessa. Allaolevassa kuvassa näkyy etualalla Tonle Sap ja taustalla suurempi Mekong-joki.

Tonle Sap ja Mekong.

Tätä en odottanut näkeväni Kambodzassa: Suomen lippu Tonle Sap -joen varrella.

Kuninkaallisen palatsin jälkeen olikin aika palata hakemaan tavarat hostellista ja pian meitä odottikin taksi valmiina kyyditsemään meidät Phnom Penhin lentokentälle. Phnom Penhin lentokenttä oli mukavan pieni ja kaikin puolin toimiva, pian olimmekin jo lentokoneessa matkalla kohti kotoista Singaporea.

Kambodza onnistui yllättämään koko kolmen hengen retkikuntamme monessakin mielessä. Ihmisten aitous oli jotenkin sellaista, jota en ole aikaisemmin muualla tavannut, enkä varsinkaan Kaakkois-Aasiassa reissatessa. Khmer-ruoka oli herkullisinta murkinaa, jota olen täällä päin maailmaa ollessani maistanut. Toisaalta lähihistorian traagiset tapahtumat ja se miten ne oli tuotu esille, jäävät kyllä mieleeni. En vain jotenkin osannut odottaa että jokin maa koskettaisi tuolla tavalla.

Tästä blogikirjoituksesta meinasi tulla ikuisuusprojekti, lähinnä ottamieni kuvien valtavan määrän takia. Nyt kirjoitus on kuitenkin vihdoin ilmoilla, ja kun olet päässyt tänne asti, niin voit jatkaa Ainon ja Alexin kertomuksiin yhteisestä matkastamme.

Aurinkoisia rantoja ja kaoottista liikennettä - kokemuksia Thaimaasta

Totesimme jokin aika sitten olevamme pienen rantaloman tarpeessa. Yyterin hiekat ovat sattuneesta syystä hieman tavoittamattomissa, joten piti keksiä jokin muu vaihtoehto. Jessen, Niinan ja Ainon kanssa päätimmekin suunnata Thaimaahan, tarkemmin sanoen Phuketiin, ja vielä tarkemmin, Phuket Towniin.

Useimmiten turistit päätyvät suoraan Phuketin ranta-alueille, kuten Patong Beachille. Nämä ovat pahimman luokan turistirysiä (kävimme kurkkaamassa) ja sinällään melko ikäviä mestoja. Lonely Planetin suositukset Phuket Townin sen sijaan osuivat oikeaan, paikka oli omalla tavallaan idyllinen ja vähemmän turistien armoilla.

Todettakoon, että Phuketin ja Singaporen Changi-lentokentän suhteen ero on kuin päivällä ja yöllä. Siinä missä Changin budjettiterminaalissakin palvelu on nopeaa ja mutkatonta, Phuketissa oli luvassa jonottamista ja hidastakin hitaampia virkailijoita.

Phuket Backpacker -hostellin julkisivu

Huoneet olivat siistejä ja varustettu omalla suihkulla, tosin ilmastointi olisi maistunut.

Löysimme hostellimme Phuket Backpackerin jokseenkin ongelmitta, haahuiltuamme hetken pimeillä Phuket Townin kaduilla. Hostelli osoittautui kaikin puolin mukavaksi ja siistiksi paikaksi. Hostelworldin käyttäjien hostelleista antamat palautteet ovat osoittautuneet erinomaiseksi lähteeksi hyviä hostelleja bongatessa.

Illalla maarumme murisivat melko äänekkäästi, ja lähdimme bongaamaan ruokaa kun olimme majoittuneet hostelliimme. Päädyimme hetken kävelyn jälkeen kivan näköiseen thai-ravintolaan, jossa menu oli, tietysti, thain kielellä. Pienellä elekielisellä improvisoinnilla ja ehkä noin kolmella englanninkielisellä sanalla saimme kuitenkin tilatuksi illallista, ja jotenkin onnistuimme tilaamaan varsin maistuvaa ruokaa. Tiger-olut maksoi reilut 2 dollaria, siinä missä sama pullo maksaa singaporelaisessa ruokapaikassa noin 7-8 dollaria.

Jesse ja Niina hämmästelemässä paikallista ruokaa.

"We are all living in a yellow submarine..."

Bussiasema, joka oli siis käytännössä vain jono busseja yleisellä tiellä, oli näppärästi aivan hostellimme edessä. Hyppäsimme paikalliseen bussiin ja suuntasimme ensimmäiseksi Karon Beachille. Olimme porukalla hankkineet sukellusmaskit ja -snorkkelit, joten olimme valmiina tutustumaan vedenalaiseen maailmaan.

Bussissa, suunnistajamme Aino kartan kimpussa

Onneksi TKL:llä ei ole aivan näin ilmavia busseja.

Pääsimme kuin pääsimmekin rannalle, ja rantaviiva oli mainittavan kokoinen. Vesi oli kirkasta, joskin aallokko oli melko kova. Snorklaillessa bongasimme erilaisia fisuja ja muutamia rapujakin.

Melkein kuin Yyterissä.

Aino säätämässä sukellusmaskia.

Auringonlasku oli kaunis näky.

Seuraavana päivänä mielemme teki jälleen snorklaamaan, ja pienen konsultoinnin jälkeen päädyimme miniminiristeilylle Phi Phi Don -saarelle. Hinta oli edullinen ja pakettiin sisältyi kyyditys hostellilta satamaan ja takaisin, joten mikäs siinä.

Näkymiä laivan kannelta.

"Maata näkyvissä!"

Ensikosketus Phi Phi Don -saareen.

Kippomme rantautui reilun tunnin matkan jälkeen Phi Phille.

Paikallisten menopelejä.

Pikkuveljelle kuva veneen turbo-moottorista ;)

Jesse ja Niina valmiina vesille.

Phi Phi Donin rannat olivat pienoinen pettymys siinä mielessä että rannalla kasvoi kohtuullisen paljon jonkinlaista levää, joten näkyvyys oli heikko. Saari ympäristönä oli kuitenkin näyttävä, eräänlainen "vuorisaari".

Olemme Jessen kanssa Porissa asuessamme harrastaneet potkunyrkkeilyä, joten pakkohan Thaimassa oli käydä kurkkaamassa maasta lähtöisin olevaa thainyrkkeilyä. Nyrkkeilyareena oli turistirysänä tunnetulla Patong Beachilla, mutta emme antaneet tämän haitata menoa.

Nyrkkeilykehä.

Oli sinänsä hurjaa huomata, että ensimmäisen matsin ottelijat olivat ehkä vain noin 10-vuotiaita. Onneksi vaahtosammuttimien kokoisten heppujen jälkeen luvassa oli myös kunnon otteluita, ja saimme kyllä rahoillemme vastinetta. Kivuliaan näköistä touhua.

Alkurituaalia.

Ottelu käynnissä.

Samalla kun me Jessen kanssa viihdytimme itseämme ehkä jopa hieman väkivaltaisella viihteellä, Aino ja Niina kävivät tutustumassa tarkemmin Patong Beachin tarjontaan. Tytöt innostuivat hieman shoppailemaan, ja eksyivätpä he jopa kokeilemaan thaihierontaa.

Seuraavana päivänä oli jälleen tiedossa tutustuminen uuteen rantaan. Paikallisbussin avulla suuntasimme hieman vähemmän tunnetulle Laem Sing Beachille, ja paikka oli napakymppi. Kirkasta vettä, runsaasti mereneläviä, rauhallinen aallokko ja kohtuullisen vähän turisteja. Parhautta!

Aino ja minä bussissa.

Laem Sing -rannalle piti laskeutua jyrkähköä mäkeä.

Laem Sing.

Laem Sing iltapäivällä.

Viimeisenä päivänä päätimme olla lähtemättä rannalle, lähinnä siksi että retkikuntamme alkoi olla jo melko punainen. Sen sijaan kävelimme Phuket Townin laitamilla olevan mäen päälle. Matkan varrella tapasimme innokkaita tuk tuk -kuskeja. Tuk tuk on siis paikallinen, punainen ja pieni taksinkorvike, ja tiettävästi tuk tukeja pyörittää thaimafia. Passasimme tuk tuk-tarjoukset.

Mäen päältä avautuivat mukavat näkymät Phuket Townin yli, ja onneksi mäen päällä oli kylmiä juomia myyvä kuppila. Mäen päälle noustessa nimittäin tuli hieman lämmin :-)

Aino ja hassusti nimetty Amino OK! -juoma.

Phuket Town.

Ryhmärämä :-)

Thaimaasta jäi hyvä fiilis. Liikenne oli kaoottista, mutta sitä ehkä osasimme odottaakin. Thairuoka oli erittäin positiivinen kokemus ja samoin elämäni makeimmat ympäristöt snorklaamiseen. Lisäksi kävimme myös teettämässä hiukan asusteitakin, kolmessa päivässä räätäli teki meille kaksi ilta-asua ja yhden puvun paitoineen päivineen. Hinta oli arviolta kolmasosa Suomen hintoihin verrattuna, ja laatu oli kuitenkin todella hyvä.

Jesse ja Niina ovat tätä kirjoittaessa jo takaisin Suomessa. Kiitos kuitenkin teille todella paljon, Ainolla ja minulla oli mielettömän hauskat pari viikkoa sekä Singaporessa että Thaimaassa. Nähdään taas muutaman kuukauden päästä!

PS. Huomenna tiistaina lähdemme Ainon kanssa valloittamaan Kambodzaa, erityisesti tarkoitus on tutustua Angkor Watin legendaariseen temppelialueeseen. Palaamme takaisin sivistyksen pariin sunnuntaina, jonka jälkeen blogista löytynee temppeliaiheisia kuvia määrissä.

Vieraita Suomesta sekä kulttuurielämyksiä

Singaporessa on nyt suomalaisten tuttavien vierailun sesonkiaika, ja kuluneen viikon sisällä olen tavannut täällä peräti 5 suomalaista tuttua. Tuomas ja Atte, jotka tunnen TTY:n kautta, päättivät Kaakkois-Aasian reissunsa Singaporeen. He vierailivat Singaporen lisäksi muun muassa Vietnamissa, Kambodzassa, Laosissa, Myanmarissa ja Malesiassa, joten kannattaa ehdottomasti käydä lukaisemassa heidän reissubloginsa!

Samaan aikaan myös Ainon äiti kävi viettämässä täällä Singaporessa vajaan viikon mittaisen loman. Kävimme Ainon kanssa joitakin viikkoja sitten tutustumassa Singaporen tunnettuun konserttitaloon Esplanadeen, ja tuolta visiitiltä tarttuivat Ainon äidin visiittiä silmällä pitäen mukaan liput Singaporen sinfoniaorkesterin esitykseen ystävänpäivälle.

Music for Valentine's Day -esityksen kapellimestarina toimi suomalainen Okko Kamu ja esityslistalla oli muun muassa Wagneria. Allekirjoittaneelle suuren sinfoniaorkesterin kuunteleminen oli uusi, joskin erittäin positiviinen kokemus. Lisäksi Esplanaden pääsalin kehuttu akustiikka oli uskomattoman upeaa kuunneltavaa.

Viimeisimpinä vierailijoina Singaporeen saapuivat Jesse ja Niina, jotka ehtivät jo käydä tutustumassa välilaskun aikana Intiaankin. Kuulemma Singapore on "hieman" siistimpi kuin Delhi. Jessen ja Niinan mukana Suomesta tuli mieluisa lähetys, nimittäin saimme Ainon kanssa salmaria, ruisleipää ja purkkaa!

Niina ja Jesse maistamassa paikallisia herkkuja.

Näitä juttuja tulee kahdessa kuukaudessa ikävä :)

Jesse ja Niina viettävät Singaporessa pari viikkoa, ja tarkoitus on myös tutustua hieman lähialueisiin. Siispä hyppäämmekin tänään lentokoneeseen ja suuntaamme Thaimaahan rantalomalle!

Ensikosketus Malesiaan

Saimme vihdoin ensimmäisen kosketuksen Singaporen pohjoiseen naapuriin Malesiaan, kun kävimme tekemässä viikonloppureissun tutustuen paikkaan nimeltä Cameron Highlands. Retkikuntamme koostui Ainon ja allekirjoittaneen lisäksi seinänaapuristani, saksalaisesta vaihto-opiskelijasta Alexista.

Lähdimme torstai-iltana puoli yksitoista ajamaan bussilla kohti Malesiaa ja Cameron Highlandsia. Peräti yhdeksän tuntia kestänyt bussimatka meni mukavasti, sillä saimme jokseenkin mukavan menopelin. Bussin penkit nimittäin olivat todella leveitä ja ne sai laskettua lähes makuuasentoon. Tässä malliesimerkki:

Eipä olla ennen matkustettu noin mukavassa bussissa. Menopelin alakerrassa oli jopa oma lounge:

Bussi ensimmäisellä paussilla Malesiassa.

Täytyy todeta, että ilmastointi on mukava asia, mutta bussissa saattaisi myös selvitä hieman vähemmällä pakastuksella. Harmi että paluumatka piti luksusbussiin jo tottuneena matkustaa vähän iäkkäämmällä menopelillä.

Ensimmäinen pysähdys Cameron Highlandsissa tapahtui Brinchangin kylässä. Sinänsä vaatimattoman oloinen mesta, mutta hauskana yksityiskohtana mainittakoon että paikasta löytyi mm. amerikkalaisen KFC-ketjun ravintola.

Täytyy todeta, että lämpötilan suhteen ero Singaporeen oli melkoinen, aamun n. 10-15 asteen lämpötila nimittäin tuntui vilpoisan bussin jälkeenkin jokseenkin kylmältä. Tosin Cameron Highlands ilmeisesti sai alkunsakin siirtomaavaltiaiden innostuessa juuri alueen viileästä ilmastosta. Päivälämpötilat tuntuivat pyörivän jonkin verran 20 asteen paremmalla puolella.

Brinchang-kylä.

Ylläolevien kuvien ottamisen aikoihin kello oli noin 7 aamulla ja hieman unenpöppörössä pääsimmekin kuuntelemaan paikallisen matkatoimiston esittelyä erilaisista nähtävyyksistä Cameronissa. Päätimme valita opastetun kierroksen teeplantaaseilla ja tämä osoittautui hyväksi valinnaksi ensimmäiselle päivälle, varsinkin kun lupasivat matkatoimistosta järjestää illalla kierroksen päätyttyä ilmaisen kyydin majoitukseemme naapurikylässä Tanah Ratassa.

Cameron Highlands on erityisen tunnettu teestään ja tämän lisäksi myös mansikoista. Teeplantaasit olivat valtavan kokoisia ja siten vaikuttavan näköisiä.

Näkymä teeplantaaseista ja teekuppilasta.

Teeplantaaseja ja vuoristoa.

Näkymää vuoristosta sumun kera.

Teeplantaasikierroksen jälkeen ohjelmassa oli tutustumista oppaan kanssa paikalliseen flooraan ja faunaan.

Metsätietä Cameronissa.

Oppaamme Kumar.

Äiti, löysin puolukan!

Luontokierroksen jälkeen kysyimme oppaalta että olisiko mahdollista hypätä pois kiertoajelun kyydistä ja jatkaa itseksemme matkaa kävellen takaisin lähtöpisteeseen. "Tottakai, näettekin paljon enemmän sillä tavalla!". Matka jatkuikin siis ns. apostolin kyydillä, jolloin saimme myös rauhassa kuvata maisemia ja fiilistellä ympärillä olevia massiivisia teeplantaaseja.

Erikoinen kanto.

Hymy on herkässä tällaisissa maisemissa :)

Tämä kuva muistuttaa hieman muuan käyttöjärjestelmän oletustaustakuvaa.

Kävelymatkasta Brinchangiin tulikin hieman pitempi kuin osasimme odottaa, lisäksi pääsimme nauttimaan paikallisesta iltapäivän kaatosateesta. Julkinen liikenne oli lähinnä kaunis ajatus, puhumattakaan taksesista, joita ei kuulemma kiinalaisen vuodenvaihteen takia ollut käytännössä ollenkaan saatavilla. Pääsimme kuitenkin lopulta takaisin matkatoimistolle, josta matka jatkui autokyydillä viereiseen kylään Tanah Rataan.

Näkymä Tanah Ratan pääkadun varrelta.

Tanah Ratasta olimme varanneet majapaikan hostellista nimeltä KRS Pines. Tanah Rata oli alueena aika karu, mutta Singaporen jälkeen tunnelma oli omalla tavallaan mukavan leppoisa. Hostellikin osoittautui siistiksi ja viihtyisäksi paikaksi, toki törmäsimme hostellissa myös muuan suomalaiseen tyttöön. Pieni maailma, ja suomalaisia joka kolkassa :)

Päivän patikointi oli jo herättänyt melkoisen ruokahalun, joten seuraavaksi oli tiedossa sopivan ravitsemusliikkeen etsiminen. Luotimme hyväksi todettuun vinkkiin "syö paikallisten suosimassa paikassa" ja päädyimme lopulta intialaiseen ruokamestaan.

Aino ja intialaista ruokaa tarjoiltuna banaaninkuoren päällä.

Jääkylmä singaporelainen Tiger-olut maistui päivän patikoimisen jälkeen.

Seuraavan päivän ohjelma oli jo tiedossa, sillä olimme matkatoimiston palveluun tyytyväisinä varanneet oppaan viidakkoreissua varten. Viidakkopatikointeja oli tarjolla useita erilaisia ja eri vaikeusasteilla, päädyimme lopulta vaikeudeltaan keskitasoiseen reittiin. Valinta osoittautui oikeaksi, ja meillä kävi myös tuuri oppaan suhteen, sillä saimme oppaaksemme eilen tapaamamme Kumarin. Hauska tyyppi, joka tunsi alueen luonnon kuin omat taskunsa. Mainitsipa Kumar myös taannoin tapaamastaan innokkaasta singaporelaisesta naisesta, joka oli välttämättä halunnut osallistua viidakkopatikointiin korkokengissä. Lopputulos oli arvattavissa.

Valitsemamme reitti koostui kahden vuoren yli ulottuvasta polusta. Reitillä ei varsinaisesti joutunut kiipeämään, mutta polut menivät ylös ja alas mitä hassummissa paikoissa. Liukkaus ja puiden juuret olivat lähinnä reissun suurin haaste. Ympärille levittyvää viidakkoa sai ihastella rauhassa, sillä alueella ei korkean sijainnin takia ollut käytännössä ollenkaan hyttysiä.

Koko patikkaretken ajan vallitsi rento meininki, saatoimme pysähtyä oman mielemme mukaan kuvaamaan vastaan tulleita mielenkiintoisia juttuja, samalla kun Kumar selitti paikallisen luonnon ihmeellisyyksiä. Voisi myös sanoa että meillä oli jopa vaikeuksia keksiä sellaisia kysymyksiä, joihin oppaamme ei olisi kyennyt vastaamaan.

Viidakossa ei ollut hyttysiä, mutta hämähäkkejä löytyi jos jonkinlaisia.

Matkan varrella riitti kantoja ja juurikkoa.

Lihansyöjäkasvi Cameron Highlandsin tyyliin.

Persoonallinen kasvi tämäkin.

Sumua viidakossa.

Uskollinen Nikon oli ahkerassa käytössä viidakon keskellä.


Maisemia paikassa, jossa pidimme lounastauon.


Yhteiskuva reissun loppuvaiheilla.

Ensimmäisestä Malesian reissusta jäi käteen hyvä fiilis ja paljon onnistuneita valokuvia. Seuraavalla Malesian reissulla kohteena on näillä näkymin maan pääkaupunki Kuala Lumpur, jolloin pääsemme näkemään taas hieman toisenlaista Malesiaa.

Steamboat-ravintolassa

Kämppikseni Hongin opastamana päädyimme Ainon kanssa paikalliseen steamboat-ravintolaan syömään. Kyseessä ei kuitenkaan ole höyrylaivassa toimiva ravintola, vaan jotain aivan muuta.

Steamboat-ravintolassa jokaisessa pöydässä on astia, jossa kiehuu yhtä tai useampaa eri lientä. Pöydässä istuvat henkilöt käyvät noutamassa "buffetista" haluamiaan raaka-aineita, joita sitten kokataan koko illan ajan.



Ruoka-aineita laitetaan oman fiiliksen mukaan yhteiseen kiehuvaan astiaan, ja samalla rennolla meiningillä sieltä ongitaan sellaisia herkkuja, jotka näyttävät riittävän kypsiltä. Mahdottoman hauskaa touhua, ja samalla pääsi kokeilemaan useita uusia makuja. Alla kuva täynnä olevasta steamboatista:


Illanvietto Steamboat-ravintolassa on ennen kaikkea sosiaalista touhua, ihmisten kanssa on mukavaa jutella samalla kun odottelee että se juuri kiehumaan laitettu katkarapu tai pala tofua kypsyy.


Loppuun vielä mainittakoon että löysin metkan paidan Chinatownista (maksoi huikeat 3 SGD):


Singapore - A Fine City, ehkä pidän tätä sitten Suomessa :)

Kiinalaisen uudenvuoden juhlintaa ja metkoja ihmisiä

Päätimme seinänaapurini Alexin kanssa osallistua paikalliseen kiinalaista vuodenvaihdetta juhlistavaan tilaisuuteen nimeltä Lunar New Year Reunion Dinner. Illasta tulikin varsin mielenkiintoinen, sillä kiinalaisiin perinteisiin perustuvan ohjelman, kuten lohikäärmetanssin ja ruokaseremonioiden lisäksi tapasimme juhlassa metkoja persoonia. Juhlassa myös arvottiin osallistujien kesken melkoinen määrä kaikenlaista tavaraa, iPodeista erilaisiin lahjakortteihin ja kodinkoneisiin. Toki kohdalleni osui ns. tyhjä arpa.

Eräs Kiinasta kotoisin oleva opiskelijaheppu oli vahvasti siinä uskossa, että Suomi (kuten Ruotsikin) on kommunistinen maa, ja että Kiinan nykyinen taloudellinen asema on vain ja ainoastaan Karl Marxin ansiota. Juttelimme myös muuan kunniavieraan kanssa, joka ilmeisesti edusti NTU:n hallinnollista henkilökuntaa. Kyseinen henkilö tiedusteli, että mistä olemme kotoisin ja hetken rupateltuamme hän totesi keskustelun lopuksi, että Kekkonen oli kova jätkä :)

Mainittakoon vielä, että seuraavan kerran kun paikallisen kansainvälisyystoimiston edustaja tulee kysymään apua jossakin asiassa, niin kannattaa suorittaa muutama tarkentava kysymys ennen kuin lupautuu auttamaan. Meidän kohdallamme auttavaisuus nimittäin johti siihen, että päädyimme laulamaan lavalle reilun 300:n hengen yleisön eteen kiinaksi laulun kertosäettä. Allekirjoittaneen kiinan kielen taito rajoittuu lähinnä lausahdukseen "ni hao", joka tarkoittaa vapaasti käännettynä "moi" tai "hei". Luullakseni selvisimme laulutehtävästä kuitenkin ihan kunnialla, ja hauskaahan se lopulta oli! Nyt vain yritän saada tuon tarttuvan kertosäkeen pois päästäni, jotta pääsisin unten maille.

Think on your feet

Tänään alkoi viides valitsemistani kursseista, Technical Communication. Kurssi keskittyy nimensä mukaisesti pääasiassa tekniseen kirjoittamiseen, raporttien laatimiseen ja esitelmien pitämiseen. Kurssisisältöä selatessani en ollut aivan varma että pidänkö kyseisen kurssin, mutta päätin kuitenkin mennä ensimmäiselle luennolle. Täytyy todeta että kurssi osoittautuikin hauskimmaksi kurssiksi tähän mennessä, ja jälleen kerran juuri erinomaisen luennoitsijan ansiosta.

Kurssin luennoitsijana on selkeää englantia puhuva ja humoristisen spontaani nainen, joka myös kannusti opiskelijoitaan olemaan ulospäin suuntautuneita ja harrastamaan ns. out-of-the-box-ajattelua. Saatoin hieman erottua joukosta, sillä kaikki muut olivat paikallisia ja olin vielä lisäksi ainoa Computer Engineering-opiskelija. Muut olivat kemian tai biotekniikan opiskelijoita. Päädyinpä fiksaamaan luennoitsijan läppärinkin, joka ei aluksi suostunut toimimaan videotykin kanssa.

Jään rikkomiseksi vajaan 20 hengen luokka jaettiin pariryhmiin, jonka jälkeen omaa paria piti haastatella muutama minuutti. Parilta piti myös kysyä jokin normaalista poikkeava kysymys, joten tiedustelin, että miltä hänestä tuntuisi jos hän luokan ovesta ulos kävellessään päätyisikin yhtäkkiä Lappiin 30 asteen pakkaseen ja lumikinosten keskelle. Parini Huat totesi että hän todennäköisesti pitäisi kylmästä ja lähtisi hiihtämään. Eipä +30 Celsius-asteesta siirtyminen -30 asteeseen varmasti olisikaan haaste eikä mikään ;)

Luennoitsijan motto jäi jostain syystä mieleen: "Think on your feet".

Elämää NTU:n maailmassa

Blogin päivittämisessä on ollut pieni breikki, sillä edellinen viikko oli jokseenkin täynnä ohjelmaa. Koulu on lähtenyt jo täydellä vauhdilla käyntiin ja nyt toisen kouluviikon alkaessa fiilis on mitä mainioin. Luento- ja harjoitustilatkin löytyvät nyt hieman näppärämmin kuin ekalla viikolla, valtavassa kampuksessa nimittäin riittäisi hyvällekin suunnistajalle haastetta.

Opiskelu NTU:lla seuraa monessa mielessä samanlaista kaavaa kuin TTY:llä. Monissa valitsemissani kursseissa opetuskokonaisuus muodostuu luennoista, harjoituksista ja labratöistä. Tunnit alkavat aina puolelta ja yleensä kolmen vartin jälkeen on pieni tauko. Ennakkoon olin lukenut vanhoista vaihtoraporteista, että luentosaleissa on kylmä. Tämä pitää kyllä paikkansa, muutamat labratiloista ovat jopa ihan varsinaisia jääkaappeja, joten pitkähihainen paita on täällä koulupuuhissa suositeltava varuste.

Luennoitsijoita on TTY:n tapaan monenlaisia. Esimerkkinä hyvästä luennoitsijasta mainittakoon Net Centric Computing-kurssin luennoitsija, joka selittää asioita hyvin seikkaperäisesti ja kuitenkin sillä tavalla, että opiskelijan mielenkiinto aiheeseen säilyy. Harjoituksissa taas pääsee oppimisen kannalta tehokkaaseen vuorovaikutukseen kyseisen kurssin luennoitsijan kanssa, kun vastauksia kysymyksiin pohditaan erilaisten näkökulmien kautta.

Alla olevassa kuvassa paikallinen versio TTY:n Tietotalosta. SCE:n (School of Computer Engineering) alaisuudessa on reilu 2000 opiskelijaa (mukaan lukien jatko-opiskelijat).


Luentojen ja muun ohjelman ohella on onneksi ollut sen verran aikaa, että Nikonin kanssa on ehtinyt pitämään hauskaa kampuksellakin.

Majailen tosiaan kampuksella näppärän kokoisessa n. 15 neliön kämpässä, joka jaetaan toisen asukkaan kanssa. NTU:n vaihtariportaalissa sai esittää toiveen kämppiksen suhteen (vaihtari vai paikallinen). Toivoin paikallista opiskelijaa ja sellaisen myös sain. Kämppikseni Hong on paljasjalkainen singaporelainen, jonka sukujuuret ovat Kiinassa. Kaikin puolin hauska ja rento tyyppi, jonka kanssa riittää jutunjuurta vaikka mistä aiheesta.

Tässä hieman kuvia Hall 13:sta.





Muutama kuva itse kämpästä (huomaa kattoon asennettu ilmastointilaite). Allekirjoittanut majailee sinisen peiton puolella.




Kampuksella on tarjolla hyvin kattavasti erilaista ruokaa, kuten Singaporessa on tapana. Paikallisethan ovat ruoan suhteen suorastaan intohimoisia. Ruokapaikkoja on paljon, päivisin ruokaa tarjoilee peräti 15 mestaa ja näiden lisäksi kahviloita on useita. Ruokapaikat ovat pääasiassa food court-tyyppisiä, eli niissä on useita pienempiä kojuja ja siten huima valikoima. Löytyypä täältä myös McDonalds ja Subway, siltä varalta että tulee ikävä vähemmän terveellistä ruokaa. Mäkkäristä ilmeisesti voi äärimmäisen laiskuuden iskiessä tilata evästä suoraan kotiovelle, 24h palveluna toki.